Tämän 6. kauden ensimmäisen viikon viimeisenä iltana Pastori Chris puhui siitä, miten ilmastonmuutos on todellisuudessa huijaus, jota käytetään saatanallisten agendojen eteenpäin viemiseen. Ei ole olemassa mitään globaalia ilmaston lämpenemistä. Pastori Chris sanoi, että hän tulee myöhemmin puhumaan tähän liittyen vielä lisääkin. Pastori Chris kävi tämän viikon aikana koko kolossalaiskirjeen läpi. Tänään hän käsitteli kolmatta ja

Hengityskoneet – osa 1

Pastori Chris näytti 18.8.2022 järjestetyssä LIVE-lähetyksessä tämän ensimmäisen osan dokumentista, jolla käsitellään hengityskoneita. Hengityskoneet ovat olleet merkittävässä roolissa globalistien korona-agendan mukaisten koronakuolemien tehtailussa. Lukuisat tutkimukset ja tilastot kertovat aivan poikkeuksellisen korkeista kuolleisuusprosenteista, kun on tutkittu hengityskoneisiin laitettujen koronapotilaiden henkiin jäämistä. Useat tilastot kertovat jopa yli 80% kuolleisuudesta, kun koronapotilaita on laitettu hengityskoneisiin. Rohkeat hoitajat ja

Uusi maailmanjärjestys

Pastori Chris näytti 17.8.2022 järjestetyssä LIVE-lähetyksessä tämän dokumentin, jolla käsitellään Uutta maailmanjärjestystä. Globalistien ns. ”eliitti” on unelmoinut pitkän aikaa uudesta maailmanjärjestyksestään, jolle tämä heidän itsensä tehtailema koronakriisi tarjosikin tähän mennessä kaikkein parhaimman tilaisuuden. Maailman talousfoorumin pääpiru, Klaus Schwab on mm. todennut asiaan liittyen näin: ”Tartuntataudin leviäminen tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden pelon, ahdistuksen ja massahysterian lietsontaan”. Dokumentissa

Petoksen uhrit

Pastori Chris näytti 16.8.2022 järjestetyssä LIVE-lähetyksessä tämän dokumentin, joka kertoo petoksen uhreista. Vaikka koko maailman historia on pullollaan lukuisia petoksia, siitä huolimatta suurin osa ihmisistä näyttää lankeavan aivan autuaan sinisilmäisesti näihin nykyisiin globaaleihin petoksiin oman tietämättömyytensä sekä yhteiskunnan lietsomien pelkojen seurauksena. Hallitukset ja media luovat itse misinformaatiota ja disinformaatiota. He tekevät ja tuottavat sitä itse,

Tämän 6. kauden 1. viikon toisen illan aikana Pastori Chris puhui siitä, miten voimme tunnistaa totuuden. Se on hyvin helppoa. Uudestisyntyneinä olemme vastaanottaneet Pyhän Hengen, joka on totuuden henki. Pyhä Henki paljastaa meille totuuden asioista. Pystymme myös erottamaan oikean väärästä ja totuuden valheesta Jumalan Sanaa tutkimalla ja opiskelemalla. Jumalan Sana on totuus ja kun olemme

Ultimaattinen lelu

Globalistien saatanallinen unelma koko ihmiskunnan orjuuttamisesta Pastori Chris näytti 15.8.2022 järjestetyssä LIVE-lähetyksessä tämän globalistien sairaasta unelmasta kertovan dokumentin nimeltä ”Ultimaattinen lelu”. Ja kyseessähän on tietenkin vallanhimoisten globalisti psykopaattien unelma, jossa he yrittävät alistaa koko ihmiskunnan omaksi ultimaattiseksi lelukseen — orjakseen. Tämä globalisti ”eliitti” omistaa suuressa itsekkyydessään jo lähes kaiken mahdollisen, mutta he eivät ole tyytyväisiä

Jos liputat Ukrainan puolesta, silloin liputat myös uusnatsismia, bioaselaboratorioita, ihmiskauppaa, rahanpesua, väärennettyjä vaalituloksia, pakkorokotuksia, uutta maailmanjärjestystä, ilmastonmuutos huijausta, Kiinan sosiaalista pisteytystä, kommunismia ja Maailman talousfoorumia. Täältä löytyy lisää Zelenskysta: https://rapsodia.info/?s=Zelensky Täältä löytyy lisää Ukrainasta: https://rapsodia.info/?s=Ukraina Täältä löytyy lisää Venäjästä: https://rapsodia.info/?s=Venaja

On ollut todella ikävää nähdä, miten niin monet suomalaiset kristityt näyttävät sortuvan kerta toisensa perään toisten kristittyjen tuomitsemiseen, arvostelemiseen ja jopa aivan avoimeen mustamaalaamiseen. Kaikkein huolestuttavinta on ollut nähdä jopa pastoreiden syyllistyvän tällaiseen täysin ala-arvoiseen toimintaan toisia pastoreita tai toisia palvelutöitä kohtaan. Tällainen toiminta kun ei ole missään määrin oikeutettua tai hyväksyttävää Raamatun kirjoitusten valossa.

Kuinka paljon sinä olet valmis maksamaan? Sami Kymäläinen julkaisi TikTokissa lyhyen videon, jolla hän otti kantaa siihen, miten meitä on peloteltu ja miten meille on valehdeltu järjestelmällisesti aina 1960-luvulta lähtien. Sami kysyy: Kuinka paljon sinä olet valmis maksamaan viherkommunismin edistämisestä? https://www.tiktok.com/@samikymalainen https://rapsodia.info/?s=vihrea https://rapsodia.info/?s=kommunismi https://rapsodia.info/?s=huijaus

Transhumanismi on rotuerottelua

Pastori Chris näytti 13.7.2022 järjestetyssä LIVE-lähetyksessä tämän dokumentin, jolla käsitellään transhumanismia. Nämä häikäilemättömät eugeniikan harjoittajat ovat kätkeneet tämän oman ihmisrodun jalostus filosofiansa nykyaikaisemman transhumanismi termin taakse piiloon. He käyttävät kyllä paljon näitä hienoja tieteellisiä sanoja, jotka kuulostavat sinänsä pintapuolisesti ja äkkiseltään ihan fiksuilta ideoilta, mutta tärkeämpää onkin ymmärtää kaiken tämän taustalla vaikuttava suurempi ideologia ja