SEURAKUNTA ON KRISTUKSEN RUUMIS Sillä me olemme hänen ruumiinsa, lihansa ja luidensa jäseniä (Efesolaiskirje 5:30). Jotkut ajattelevat, että Seurakunta on pakanoista koostuva kansa, joka sai vain jonkinlaisen “toisen luokan” pelastuksen Jumalalta. Ne, joilla on tällaisia virheellisiä uskomuksia Seurakuntaa koskien, eivät ymmärrä Seurakunnan mysteeriä. Jotkut eivät ymmärrä Jeesuksen Kristuksen Evankeliumia Seurakunnan osalta, koska he pitävät liikaa

Tällä videolla Dr. Robert W. Malone, mRNA-rokotteen keksijä, kertoo siitä, miten näistä mRNA-rokotteista seuraa nyt mahdollisesti se kaikkein pahin mahdollinen skenaario, että koronavirus muuntautuu näiden uusien rokotteiden ottamisen seurauksena entistä vaarallisemmaksi ja tarttuvammaksi kuin mitä se olisi ollut ilman rokottamista. Monet rokoteasiantuntijat ovat varoitelleet tästä tiedemiesten pahimmasta painajaisesta eli vasta-aine riippuvaisen vahvistumisen (ADE-efektin) riskistä jo

Pastori Chris opetti 26.7.2021 globalistien agendasta, joka vaikuttaa kaiken taustalla. Julkisesti sulkutiloja kutsuttiin sulkutiloiksi, mutta kyse oli oikeasti vankilaan sulkemisesta. Kun kuuntelet näitä juonittelijoita, tarkkaile heidän käyttämää kieltä ja sanoja. He eivät ole sellaisia ammattilaisia, mitä luulet heidän olevan. He ovat okkultisteja, jotka ymmärtävät elämän hengellistä puolta. Olen myös kertonut siitä, kuinka he ovat aiemmin

Tässä on tekstittämämme video immunologi & molekyylibiologi Dolores Cahillilta sekä geneetikko-tutkija Alexandra Henrion Caudelta. Nämä tiedenaiset lataavat videolla hurjaa tekstiä tieteellisten faktojen kera siitä, kuinka tuleva RNA-rokote koronavirukseen liittyen tulee aiheuttamaan vakavia sairastumisia sekä kuolemia, kun katsotaan kaikkia aikaisempia tutkimustuloksia jo aiemmin kehitteillä olleista koronavirusrokotteista sekä vastaavan ADE-efektin aiheuttaneista RSV-rokotteista! Esim. RSV-rokotteen koeryhmään kuuluvista 35:stä

Tagged under:

Tekstitimme 18.12 lyhyen videon, jolla hoitaja Tiffany Dover pyörtyi kameran edessä heti rokotteen ottamisen jälkeen. Asiasta on liikkunut sen jälkeen paljon huhuja, että hän olisi kuollut, mutta ei ole oikein vakuuttavan oloista tietoa vielä kumpaankaan suuntaan, joten on parempi pysyä vain faktoissa sen suhteen, mitä tiedämme. Suomensimme nyt erinomaisen artikkelin Health Impact News -sivustolta siitä,

Tagged under:

CHI Memorial sairaala piti tiedotustilaisuuden 17.12.2020 koskien COVID-19 -rokotetta. Hoitajien esimies Tiffany Dover pyörtyi puhuessaan kameran edessä vain 17 minuuttia sen jälkeen, kun hän oli ottanut rokotteen. Videolta käy ilmi tämä ikävä todellisuus, josta niin monet lääkärit ja asiantuntijat ovat meitä varoitelleet tämän aivan uudenlaisen ja lähes testaamattoman koronapiikin suhteen. Tässä linkki 33 lääkärin ja

Tagged under:

Rokotteet – tämä hyvin vaiettu ja pitkälle sensuroitu kansaa kahtia jakava asia. Ovatko ne todella hyväksi meille vai ennemminkin aivan täysin päinvastoin? Oliko sikapiikki vain surullisenkuuluisa poikkeus sääntöön vai todellinen jäävuorenhuippu rokotteiden taustalla vaikuttavasta pahantahtoisesta agendasta vähentää maailman väestöä ja saada ihmisten terveys maailman eliitin hallintaan ja kontrollin alaiseksi? Tässä on tunnin mittainen infopaketti rokotteista

World Freedom Alliance, Tukholma

World Freedom Alliance, Maailman Vapausliitto, piti 31.10.2020 kokouksensa länsinaapurissamme Tukholmassa. Tämän rakkaudentäyteisen kokoontumisen myötä useat eri maista tulevat asiantuntijat linjasivat yhdessä toimintasuunnitelmaa sen varalle, kuinka he pystyvät yhdessä lukuisten lakimiesten, lääkärien ja tiedemiesten kanssa auttamaan ihmisiä joka puolella maailmaa, autettavan kotimaasta riippumatta. Tämä Vapausliitto taistelee koronavirusrajoituksia sekä kaikkea tätä koronaviruksen valheellista uutisointia vastaan ajaen meidän

EI COVID- VAAN PCR-TESTIPANDEMIA

(Alempana oleva kirjoitus on kopioitu Antti Heikkilän Facebook-sivuilta.) Reiner Fuellmich on kansainvälinen, saksalainen juristi, joka on saanut sellaisia suuryhtiöitä polvilleen kuten Deutsche Bank, VW ja logistiikkayhtiö Kühne und Nagel. Fuellmich on yhdessä muiden juristien kanssa perustanut ryhmän selvittämään, mitä kaikkea COVID-19-pandemian taustalta löytyy. Fuellmich kertoo, kuinka pandemia -määritelmä keinotekoisesti muutettiin 12 vuotta sitten. Ensimmäinen koe

Korona valheet

Pastori Chris käsittelee videolla laajasti korona valheita. Tällä videolla on useita lyhyitä videoklippejä niin rokotuksista, sananvapauden rajoituksista kuin myös siitä, miten osa USA:ssa valtaa pitävistä ihmisistä rukoilee jo aivan avoimesti kaikenlaisia jumalia ja jopa Saatanaa. Näimme myös videon, jossa New Yorkin pormestari kertoo heidän tavoitteenaan olevan kaikkien ihmisten rokottaminen. Pastori Chris kehotti meitä nyt miettimään jo

Tagged under: