Satanistit tahtovat nimenomaan kertoa pahuudentöistään
Luksusmuotitalo Balenciaga on nostattanut viime päivinä kuumia tunteita eri puolilla maailmaa, kun yhtiö lanseerasi viime viikolla kylmän viileästi lapsipornoa promoavan mainoskampanjansa. Andrew Tate ottaa suorasanaiseen tyyliinsä kantaa tällä videolla siihen, mistä tässä kohussa on todellisuudessa kyse. Kyse ei ole mistään epäonnistuneesta mainoskampanjasta, vaan kyse on satanisti pedofiileista, jotka tahtovat avoimesti kertoa olevansa pedofiileja, jotta sinä tulisit myös tietämisesi kautta osalliseksi heidän pahuudentöistään. Ja varsinkin, jos jatkat edelleen heidän tuotteiden ostamista, silloin he tulkitsevat sinun olevan ihan ok tämän kanssa, kun olet tukemassa heidän harjoittamaansa pedofiliaa.
“Satanistit uskovat, että kun he kertovat tekonsa, silloin heille ei tule karman kostoa. Silloin en ole vastuussa niistä negatiivisista seuraamuksista, jos he tiesivät, mitä teen ja sallivat minun tehdä sen. Siksi he näyttävät ja kertovat sen, mitä he ovat tekemässä. Jos me näytämme, että olemme pedofiileja ja te jatkatte tuotteidemme ostamista, silloin te tuette pedofiliaa. Ja olette myös ok meidän pedofiliamme kanssa. Jos tekisimme sitä salassa selkänne takana, silloin voisitte väittää, että emme tienneet.
Mutta kun olemme näyttäneet pedofiliamme ja tahdotte silti käyttää t-paitojamme, silloin olette ok sen suhteen. Tämä karman koston malli ja satanistien maailmankatsomus. Ja satanisteilla tarkoitan nyt niitä, jotka todella palvovat todellista Saatanaa. Ihmiset, jotka ovat vastuussa näistä brändeistä, lännestä ja tästä matrixista, he todella palvovat Saatanaa.”
Täältä löytyy alkuperäinen (25 min) video: https://www.youtube.com/watch?v=Hm1D0PH8npg
Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava