”Rokotteilla estämme tartuntojen leviämisen” – pelkkää valheellista propagandaa
Tässäpä kertauksena koronarokottamisesta paljastuneita emävalheita vuodelta 2022 EU-parlamentista.
EU-parlamentin hollantilainen edustaja Rob Roos kysyi Pfizerin edustajalta parlamentin COVID-kuulemistilaisuudessa, että onko Pfizerin koronarokotetta testattu siten, että estääkö se viruksen eteenpäin tartuttamista. Pfizerin edustaja naurahti ylimielisesti ja sanoi, että ei ole, koska heidän “oli todella edettävä tieteen vauhdilla.”
Kansalaisten perusoikeuksia loukanneille koronapasseille haettiin kuitenkin aikoinaan ”laillista” oikeutusta nimenomaan tällä ”tieteellisellä” argumentilla: ”rokote täytyy ottaa toisten suojelemiseksi, jotta tartuntojen leviäminen saadaan näin estettyä.” Pfizer on nyt itse todistanut, että kaikki nämä ihmisten perusoikeuksien törkeät loukkaukset ovatkin perustuneet tieteen sijasta aivan ennätystörkeille globaaleille valheille.
Rob Roos julkaisi tämän videon 11.10.2022 seuraavanlaisin saatesanoin:
“Pfizerin johtaja myönsi COVID-kuulemisessa, että rokotetta ei oltu koskaan testattu siten, että estääkö se viruksen eteenpäin tartuttamista.
”Rokote täytyy ottaa toisten suojelemiseksi” on ollut kaiken aikaa valhe.
Koronapassien päämääränä on ollut pakottaa ihmiset ottamaan rokotteita.
Maailman täytyy kuulla tästä, joten jaa tätä videota!”
Täältä löytyy Rob Roosin alkuperäinen julkaisu: https://twitter.com/rob_roos/status/1579759795225198593
Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava
Lääketieteen historian suurin skandaali – koronarokote
Koronapassi ei liity koronaan – ministeri Krista Kiuru
Holokaustin ensiaskeleet ja koronapassi kuin kaksi marjaa
Koronarokote on tappanut satoja tuhansia amerikkalaisia
EU meppien tiedotustilaisuus koronapassista 20.10.2021
Totuutta Deep Statesta – sali tyhjeni ja kokous keskeytettiin
Koronapassin hyväksyjät joutuvat rikosvastuuseen
