Satoja urheilijoita on lyyhistynyt kentälle, terveet työssä käyvät joutuvat sairaalaan ja nyt jo TV-toimittajatkin lyyhistyvät kameran eteen kaiken kansan nähden. Tämä maailmanlaajuinen täysin terveiden ja hyväkuntoisten ihmisten äkillinen lyyhistymis-pandemia alkoi tasan siitä, kun tämä kokeellinen koronarokottaminen aloitettiin. Kuinka kertakaikkisen sokea ihmisen täytyy olla, jos ei hälytyskellot ala vieläkään soimaan? Kuinka järjetöntä on yrittää löytää se

Tunnettu amerikkalainen mediapersoona Joe Rogan haastatteli podcastissaan 30.12.2021 mRNA-rokoteteknologian kehittänyttä tohtori Robert Malonea. Tämä kattava reilut kolme tuntia kestänyt haastattelu piti sisällään paljon mielenkiintoista asiaa. Twitter sulki hiljattain Robert Malonen Twitter-tilin ja tämä on herättänyt laajasti kansainvälistä keskustelua sananvapauden tilasta. MKR Suomi on julkaissut 3.1.2022 tämän lyhyen videon pätkän Malonen haastattelusta suomeksi tekstitettynä TokenTube-kanavallaan. Moniammatillinen

Rokotteesta on seurannut pelkkiä ongelmia Täysin rokotettu mies kehottaa tällä videolla kaikkia rokottamattomia pitämään puolensa ja pysymään erossa rokotteista. Hän toteaa tämän kaiken olevan vain yhtä isoa valetta. Mies kertoo itse ottaneensa rokotteet, koska luotti siihen, mitä hänelle sanottiin terveydenhuollon ammattilaisten suunnalta. Ikävä todellisuus on hänen kohdallaan nyt kuitenkin se, että mies on rokotteista huolimatta

ERILAINEN NÄKEMYS KORONAPANDEMIASTA

Tälle videolle on koottu erilainen näkemys koronapandemiasta, joka koostuu useiden kotimaisten sekä myös ulkomaisten asiantuntijoiden näkemyksistä pohjautuen tieteellisiin faktoihin ja tilastotietoihin. Tämä video antaa kattavan läpileikkauksen siihen, miten arvostettujen eri alojen asiantuntijoiden näkemykset ovat hyvinkin laajasti ristiriidassa virallisen pandemia narratiivin kanssa. “Debaatti on puuttunut. On luotu sellainen illuusio, että kaikki tieteentekijät olisivat samaa mieltä. Eihän

Dr. Ariyana Love vieraili Kempen podcastissa nyt toistamiseen kertomassa todella kovan luokan tietoja rokotteisiin ja kaiken tämän pahuuden taustalla vaikuttaviin valtioihin ja voimiin liittyen. Teimme Kempen podcastissa 21.12.2021 julkaistusta haastattelusta nyt tämän tiivistetyn version, joka tulee ohjelman loppupuoliskolta. Rapsodia ei ole tekstittänyt tätä videota, mutta teimme nyt oman käännöksemme tästä haastattelun loppuosasta pelkästään tekstin muotoon

Tavarataloketju Kärkkäinen julkaisi tänään tiedotteen, jossa yrittäjä Juha Kärkkäinen vastaa kaksinaismoralistisen valtamedian esittämiin harhaanjohtaviin syytöksiin ja mustamaalaukseen koskien Kärkkäisen tarjoamaa alennuskoodia. Juha Kärkkäinen avaa tiedotteessa todella hyvin mediamme tekemän uutisoinnin naurettavuuden tasoa ja toisaalta kaikkein tärkeimpiin uutisiin kohdistuvaa täydellistä vaikenemista. MTV3 uutisoi pääuutislähetyksessään heti Suomen tuoreiden hävittäjä hankintojen jälkeen seuraavana Kärkkäisen tulostimen alennuskoodista, jolla oli

Video löytyy myös täältä Europarlamentaarikot eli mepit järjestivät 8.12.2021 Brysselissä nyt jo neljännen tiedotustilaisuutensa. Tällä kertaa tiedotustilaisuus järjestettiin vastauksena Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin pyyntöön siitä, että EU:n pakkorokotuksista tulisi käydä keskustelua Euroopassa. Tämä tiedotustilaisuus oli niin täynnä painavaa asiaa, että kokosimme tähän ensin parhaita paloja meppien sanomisista suorina lainauksina ja sen jälkeen

Posi Tv uutiset – jakso 8

Posi Tv julkaisi 10.12.2021 kahdeksannen jakson uudesta uutistuotannostaan. Tässä jaksossa haastatellaan bioresonanssihoitaja Marjo Urbanskia, joka mainitsi 20 vuoden kokemuksensa perusteella tärkeimmäksi asiaksi, johon ihmisten tulisi kiinnittää huomiota: PUHDAS JUOMAVESI. “Vesijohtovesi ei ole puhdasta juuri koskaan. Vesijohtovedestä löytyy kaikenlaista, alkaen levistä alkueläimiin, matoja, bakteereja, hormooneja ja myrkkyaineita. Kaikki juomavesi pitää ehdottomasti puhdistaa hyvällä suodattimella tai ostaa

Video löytyy myös täältä Maria Kiiski kertoo tällä 4.12.2021 kuvatulla videolla rohkeasti ja avoimesti omista rokotevaurio kokemuksistaan suoraan Jorvin sairaalasta Espoossa. Maria otti 27.4.2021 Pfizerin rokotteen, jonka seurauksena hänellä on ollut todella kovaa hermosärkyä. Vointi oli välillä jo parempi, kunnes se palasi nyt jälleen yhtä pahana takaisin. Maria joutuu kulkemaan sairaalassa rollaattorilla eikä hän kykene

Saksalainen tiedemies murhattiin

Video löytyy myös täältä Saksalainen kemian tohtori Andreas Noack julkaisi 23.11.2021 videon, jolla hän paljasti, miten rokotteiden sisältämä grafeenioksidi aikaansaa valtavia sisäisiä vaurioita ihmiskeholle. Vähän tämän videon julkaisun jälkeen, tohtori Noack, mitä ilmeisimmin murhattiin, kun hän oli poliisin kiinniottamana. Kokosimme tälle videolle poliisin tekemän ratsian tohtori Noackin kotiin, hänen tyttöystävän tekemän videon tohtorin kuolemasta ja