Koronaan myytiin ratkaisuksi rokote – Venäjä-uhkaan myydään ratkaisuksi Nato Suurin osa suomalaisista näyttää jo aivan tyystin unohtaneen tämän juuri tapahtuneen massiivisen koronahuijauksen, jonka uhrina kansamme on joutunut kärsimään päivittäin kuluneen kahden vuoden ajan. Meinaako Suomen kansa nyt tosiaan vain antaa poliitikkojen, viranomaisten ja median lakaista maton alle tämän valtavan kokoluokan koronahuijauksen tämän sodan varjolla? Koronahuijauksen

Erikoislääkäri Rauli Mäkelä Lohjan kansanillassa Erikoislääkäri Rauli Mäkelä vieraili 28.2.2022 Lohjan kaupungintalolla pidetyssä kansanillassa, jossa hän luennoi koronaepidemiaan liittyvistä aiheista ja vastasi myöskin yleisön kiperiin kysymyksiin koskien mm. ivermektiiniä ja koronarokotteita. Hän nosti luentonsa aikana esiin myös Great Barrington -julistuksen sekä pohjoismaisten asiantuntijoiden tekemän Pohjoismaisen koronajulistuksen. Tämän julistuksen mukaan maidemme hallitukset syyllistyvät perustavanlaatuisten laillisten oikeuksiemme

“Voisiko uskoa, että tässä suuressa globaalissa kokonaisuudessa saattaisi unohtua muutamien dollarien hintaiset jo apteekkien hyllyiltä löytyvät geneeriset lääkkeet?” Tässä 23.2.2022 julkaistussa dokumentissa sen tuottaja ja tekijä Sami Antinniemi nostaa esiin todella mielenkiintoisia ja hyytäviä seikkoja tämän koronaplandemian aikaisista epäkohdista, viranomaistahojen puolueellisuudesta, rokotteiden pakkotyrkytyksestä sekä isojen rahojen tavoittelusta korruption turvin niin ulkomailta kuin myös täältä koti-Suomestakin.

Globaalin tyrannian nousua vastustavat europarlamentaarikot eli mepit ovat pitäneet 16.2.2022 Strasbourgissa tiedotustilaisuuden, jossa he vaativat mm. tiukin sanoin EU komissiota johtavaa Ursula von der Leyenia eroamaan. Romanian MEP, Cristian Terheș kritisoi omassa puheenvuorossaan kovin sanoin Ursulan von der Leyenin ja Pfizerin toimitusjohtajan välisen viestinnän ja sopimusten salailua: “Haluammeko me tällaisen Euroopan? Euroopan, jossa vaaleilla valitsematon

Posi Tv uutiset – jakso 24

Posi Tv julkaisi 16.2.2022 24. jakson uudesta uutistuotannostaan. Tässä jaksossa käsitellään jälleen varsin laajasti sekä maailman että myös Suomen ajankohtaisia tapahtumia ja todellisia uutisia tutkivan journalismin perspektiivistä käsin ilman niitä valtiollisen propagandan kaiken korruptoivia silmälaseja. Viranomaiset ovat jo aloittaneet veren tahraamien kättensä pesemisen koronapiikkien vahinkojen ja kuolemien osalta sysäämällä vastuuta kuluttajille siitä, että he ovat

Seitsemän ystävääni on jo kuollut näihin piikkeihin Vantaalainen vapaustaistelija Thomas Kämper piti todella ravistelevan rohkean puheen Convoy Finland 2022 -mielenosoituksessa 6.2.2022. Thomas puolusti suomalaisten sananvapautta painavin sanoin ja rohkaisi kuulijoita pitämään kiinni Suomen perustuslaista ja sananvapaudesta, koska lakien tehtävänä on nimenomaan meidän kansalaisten suojeleminen. Thomas Kämper nosti puheessaan esiin myös 13 suoraa viittausta eri lakeihin

Lopetetaan lasten ja väestön tappaminen Lakimies Jaana Kavonius luovutti 19.1.2022 historiallisesti merkittävän rikosilmoituksen KRP:lle eli keskusrikospoliisille. Kavoniuksen laatiman 50-sivuisen rikosilmoituksen sisältämän tekstin on tarkoitus pelastaa niin paljon ihmisiä kuin suinkin vain mahdollista tältä ihmiskokeelta, jota kutsutaan koronarokotteeksi, ja lasten ihmiskoe rokotukset on myös lopetettava. Jaana on laittanut 18.1. puolustusvoimille vaatimuksen virka-avun antamisesta lasten ja väestön

Posi Tv uutiset – jakso 17

Posi Tv julkaisi 18.1.2022 jo 17. jakson uudesta uutistuotannostaan. Voit olla mukana tukemassa kotimaista uutistuotantoa tilaamalla Posi Tv uutiset hintaan 10 euroa kuukaudessa. Tilauslinkki löytyy Posi Tv:n sivuilta jakson alta (www.positv.fi/videot/uutiset-jakso-17). Uutisotsikoista löytyy nyt mm. seuraavanlaisia aiheita: Suomessa tankataan Euroopan toiseksi kalleinta dieseliä. Keski-Suomen pelastuslaitos pakottaa pelastustyöntekijät kokeellisiin geeniterapia injektioihin. Fimeaan on tullut nyt jo

Rokottamisen pettämätön logiikka

Kokosimme tähän nyt muutamia linkkejä, joista löytyy lisää tästä kaiken maailman nuijien ja tosinuijien touhuamisesta, kun he läträävät menemään tämän pettämättömän logiikkansa siivittelemänä näiden myrkkypiikkiensä kanssa. Suomalaisten poikien video tästä jäätävästä idiotismista:Maalaisjärki kunniaan Nuori poika tykittää suorat sanat maailman menosta: Te ette määräile minua Se on “meidän kaikkien parhaaksi” parodia: “Se on meidän kaikkien parhaaksi”

He yrittävät löytää parhaan tavan meidän tappamiseen Tunnettu saksalainen lakimies Reiner Fuellmich kertoo tässä TimTruth.com 11.1.2022 julkaisemassa haastattelussa siitä, miten heidän noin 50 lakimiehestä koostuva kansainvälinen ryhmä uskoo kaiken tähän mennessä kertyneen todistusaineiston perusteella täysin yksimielisesti siihen, että tässä koronarokottamisessa on kyse harkitusta massamurhasta: “He eivät yritä tarkoitushakuisesti ainoastaan tappaa talousjärjestelmiämme, vaan he pyrkivät myös