Ano Turtiainen jatkaa rohkeana kansanäänenä Eduskunnassa. Ano yrittää varoittaa sekä Eduskuntaa, että myös koko Suomen kansaa. “Vetoan Suomen kansalaisiin. Teitä on johdettu harhaan. Älkää olko niin typeriä, että otatte koronarokotteen. Tämä rokote johtaa väistämättä terveysongelmiin ja se tulee kuormittamaan terveyspalvelujamme ennennäkemättömällä tavalla”, sanoi Ano Turtiainen Eduskunnassa 28.4.2021. Ja Ano jatkoi puhettaan: ”Lähetin reilu viikko sitten

Kokosimme kansanedustaja Ano Turtiaisen viimeisimmät puheet Eduskunnasta nyt samalle videolle. Hän puhuu ainoana rohkeana kansanedustajana näistä meneillään olevista asioista, pelkäämättä mediaa, leimatuksi tulemista tai sitä mitä muut ajattelevat. Näistä Ano Turtiaisen viime aikaisista puheista Eduskunnassa on noussut voimakasta kritiikkiä. Ano on kyseenalaistanut mm. koronarajoitusten tarpeellisuutta ja hallituksen esittämiä sulkutoimenpiteitä ja kehottanut kansalaisia jopa olemaan tottelematta

Kokosimme juuri kansanedustaja Ano Turtiaisen viimeaikaiset puheet eduskunnasta kätevästi samalle videolle, kun hän uskaltaa ainoana kansanedustajana puhua asioista suoraa niiden oikeilla nimillä. Hän käsittelee sitä, mitä Suomessa oikeasti tapahtuu tällä hetkellä, tuomalla valoon näitä hallituksen ajamia varsin pimeitä agendoja, joita ajetaan eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa tämän koronan varjolla. Ano Turtiainen kyseenalaistaa koronarajoitusten tarpeellisuutta ja ihmettelee sitä,

VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen puolustaa kysymystään ministeri Krista Kiurulle tulevista kansanmurha syytteistä aivan asialliseksi. Turtiainen laajentaa kysymystään sekä vastuuta kansanmurhasta nyt myös eduskunnan puhemiesneuvoston suuntaan. “Hän (Rinne) selvästi pelkäsi puheenvuoroani ja siten toimi noin. Ei minua tarvitse pelätä. Ja jos syntinne painaa mieltänne, ei teidän niitä minulle tarvitse sovitella, tehkää niistä selvä Korkeimman kanssa. Sitä

Valta kuuluu kansalle puolueen puheenjohtaja Ano Turtiainen esitti 11.11.2021 pidetyllä eduskunnan kyselytunnilla suullisen kysymyksen hallitukselle lentoyhtiöihin kohdistuvista pakotteista. VKK julkaisi tästä samasta asiasta myös aiemmin päivällä jo tiedotteen, jossa Ano Turtiainen tivaa hallitukselta kielteistä kantaa EU:n suunnittelemiin uusiin Venäjä-pakotteisiin. Tässä on Ano Turtiaisen suullisella kyselytunnilla esittämä kysymys kirjallisessa muodossa: “Kiitos, arvoisa puhemies! On täysin järjetöntä,

Valta kuuluu kansalle (VKK) puolueen puheenjohtaja Ano Turtiainen jätti 21.10.2021 eduskunnassa kaksi kirjallista kysymystä koronarokotteita koskien. Toisessa kysytään sairaustilastojen perään ja toisessa tiedustellaan koronarokotteiden puhtaustesteistä. Turtiainen kirjoittaa, että STM ja THL suhtautuvat molemmat välinpitämättömästi koronarokotteiden mahdolliseen turvallisuusriskiin. Turtiainen vaati jo edellisessä kirjallisessa kysymyksessään rokotteiden tutkimista niiden puhtauden varmistamiseksi. Hän ei kuitenkaan saanut vastausta aiempaan kysymykseensä,

Turtiainen kysyy – Kiuru kimpaantuu

Ano Turtiainen (VKK) esitti eduskunnan kyselytunnilla hallitukselle jälleen kiperän asiallisen sekä myös erittäin ajankohtaisen kysymyksen rokotteita ja rokotepassia koskien. Täytyy kyllä nyt todeta, että tämä teatteri alkaa kyllä jo näyttämään aivan joltain hölmöläisten hommalta tai takavuosien kummelin sketsiltä, kun joutuu katsomaan tällaista naamavaipalla varustetun terveysministerin lapsellisen äkäistä kimpaantumista. Kiitos Jumalalle Ano Turtiaisesta ja VKK-puolueesta, joka

Valta kuuluu kansalle (VKK) puolueen puheenjohtaja Ano Turtiaisen mikrofoni suljettiin 9.9.2021 eduskunnassa, kun hän oli esittämässä kysymystä ministeri Krista Kiurulle. Kansanedustajat näyttävät harjoittavan toisiaan kohtaan jo työpaikkakiusaamistakin, kun joku rohkenee puhua totuutta kaiken sen valheen ja vääryyden keskellä, mihin ikävä kyllä suurin osa heistä näyttää kotiutuneen. Ano Turtiaisen esittämä kysymys kuuluu näin:: “Viher-fasismista on tullut

Valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittinen selonteko Ano Turtiainen vkk 8.6.2022: “Arvoisa puhemies! Ihmisoikeudet ovat paras osa politiikkaa. Niihin voi aina vedota, ja niillä voi tukkia poliittisen vastustajan suun, eli ne ovat kuin politiikan yleisavain. Suomessa on moni sitä mieltä, että tavallisella suomalaisella ei ole ollenkaan ihmisoikeuksia. Kun ruotsinkielinen hakee oikeustieteelliseen tai lääketieteelliseen opiskelemaan, auttavat kiintiöt jo valmiiksi paremmassa

Nato-uhosta onkin tulossa Suomen tuho Valta kuuluu kansalle (VKK) puolueen puheenjohtaja Ano Turtiainen jatkaa urhoollista taisteluaan eduskunnassa Suomen kansan todellisena järjenäänenä. Turtiainen piti eduskunnassa 17.5.2022 todella upean puheen, jossa hän vastusti selkein sanoin Suomen liittämistä Natoon. Turtiainen valisti kollegoitaan siitä, miten heiltä puuttuu kansainvälisen politiikan kokonaiskuva ja kotiläksytkin olivat jääneet tekemättä Turkin osalta. Sillä Turkin