MKR Infokirje 11.9.2022 COVID-19 -plandemia muistuttaa monin tavoin 9/11-tapahtumaa, mikä on saanut monet miettimään voisivatko molemmat olla suunniteltuja huijauksia ja/tai rikoksia, joten käydäänpäs vähän läpi 9/11-tapahtumaa ja sen seurauksia tiivistettynä. Täältä pääset lukemaan koko artikkelin MKR Suomi -sivustolta: https://mkrsuomi.fi/9-11-ja-covid-plandemia-ovatko-molemmat-huijauksia/

”Joka alueella on nähtävillä EU:sta tulevaa kiristyvää valvontaa ja Suomen sisäisten asioiden sääntelyä, jotka kohdistuvat asumisen hintoihin, lämmitysmuotoihin, ruuantuottamiseen, omavaraisuuteen ja kansalaisten lääkintään sekä itsemääräämisoikeuteen. Keskituloinen suomalainen maksaa jo yli puolet tuloistaan sähkön ja käyttöveden sekä ruuan ja polttoaineen hinnan nousuissa. Maksuvaikeudet ja velkaantuminen sekä kotitalojen menettäminen tulevana talvena voivat olla katkera hinta siitä, että

Nürnbergin Säännöstö 75 vuotta

MKR Suomi on julkaissut sivustollaan 22.8.2022 suomennetun version Maailman Terveysneuvoston (World Council For Health) sivuilla 20.8.2022 julkaistusta artikkelista. ”Tänä päivänä vuonna 1947 Nürnbergin oikeuspalatsissa luettiin ensimmäisen kerran Nürnbergin säännöstö ja jaettiin maailmalle. Se laadittiin vastauksena natsien tekemiin rikoksiin, ja siinä vahvistettiin kymmenen eettistä periaatetta, jotka koskevat ihmisillä tehtäviä lääketieteellisiä kokeita. Vaikka natsien hirmutekojen kauhut antoivat

MKR Suomi on julkaissut sivustollaan 1.8.2022 artikkelin, jossa käsitellään sitä, miten valtamedia pyrkii muokkaamaan lukijoidensa mielipiteitä kertomalla vain oman agendansa mukaista näkökulmaa uutisoimistaan asioista. ”Ensimmäinen maailmansota katsotaan ajankohdaksi, jolloin käytettiin ensimmäisen kerran modernia propagandaa. Se oli ensimmäinen kerta, kun hallitukset hyödynsivät joukkotiedotusvälineitä saadakseen kansalaiset toimimaan toivotulla tavalla. Vihollisen tekemiä hirmutekoja liioiteltiin. Hitler ja Goebbelskin ymmärsivät,

Tässä linkki videoon, jolla David Icke puhuu siitä, ketkä pyrkivät kontrolloimaan tätä maailmaa:  Älä anna heidän kontrolloida sinua:  Täältä löytyy lisää videoita ja artikkeleja siitä propagandasta, jota ihmisille syötetään valtamedian, koulutusjärjestelmien jne. kautta: https://rapsodia.info/?s=propaganda Täältä löytyy MKR Suomen julkaisema varautumissuunnitelma poikkeustilanteisiin: 

MKR Suomi on tekstittänyt seitsemännen oikeudenkäyntipäivän todistajanlausuntoja siitä, miten plandemian luomiseksi on käytetty psykologisen sodankäynnin keinoja ja propagandaa. ”On olemassa vahvaa näyttöä, että se, mitä maailma on kokenut viimeisten kolmen vuoden ajan, on seurausta pienen ihmisryhmän pitkään suunnittelemasta agendasta. Todisteiden perusteella, lopullinen tavoite on luoda niin paljon kaaosta, että kansalaiset antavat periksi ja suostuvat vaatimuksiin

MKR Suomi on julkaissut sivustollaan 22.7.2022 suomennetun version Joseph Mercolan tekemästä analyysista, jossa käsitellään David Martinin esittämiä todisteita koronarokotteiden käyttämisestä bioaseina. Tarina pähkinänkuoressa: ”David Martin, PhD, esittää todisteita siitä, että COVID-19-injektiot eivät ole rokotteita, vaan bioaseita, joita käytetään koko globaalin väestön kansanmurhaan. Martin uskoo, että kuolleiden määrä paljastettiin mahdollisesti jo v. 2011, kun Maailman Terveysjärjestö

Hoitokeinoja rokotehaittoihin Toisenlainen_nakokulma on jakanut tämän videon Bitchute-kanavallaan 1.7.2022 tämän saatekirjoituksen kera: “Videolla kerrotaan myös juuri alkaneesta kemikaalivanaprojektista (1:18:00>): Suomessa on tammikuussa 2022 alkanut virallinen ”kemikaalivanaprojekti”, joka on saanut 2 vuoden rahoituksen Arabiemiraateissa… mukana Suomen ilmatieteenlaitos ja Readingin (?) yliopisto ja yhdysvaltalainen tutkija Bradley Baker (?) … kyse on nanomateriaalien levittämisestä ilmakehään… siihen kuuluu cloud

COVID-TILANNEKATSAUS: mikä on totuus?

MKR Suomi on julkaissut sivustollaan 13.7.2022 suomennetun version Russell L. Blaylockin erinomaisesta artikkelista. Russell L. Blaylock on eläkkeellä oleva arvostettu neurokirurgi, kirjailija ja luennoitsija. Hän on myös toiminut arvostetun Journal of American Physicians and Surgeons -lehden ja Journal of the American Nutraceutical Association -lehden toimittajana. Tässä alempana on muutamia lainauksia tästä artikkelista ja alhaalta löydät

MKR Suomi on tekstittänyt lakimies Reiner Fuellmichin loppupuheenvuoron julkisesta kuulemisesta tuomioistuimessa suuren valamiehistön edessä – osa 8. Korona-tutkimuskomitea koostuu asianajajista, jotka ovat järjestäneet istuntoja tutkiakseen, miksi valtioiden hallitukset asettivat ennenkuulumattomia rajoituksia osana koronaviruksen torjuntaa ja sitä, mitä seurauksia siitä on ollut ja on edelleen ihmisille. Tutkittaviin rikoksiin kuuluvat kaikki teot, jotka henkilö on tehnyt tai