Tämän 20-osaisen sarjan 20. jaksossa käsitellään vielä koronapandemian moninaisia tapahtumia. Kaiken tämän taustalla hääräilevät Cabalin jäsenet, samoin kuin myös heidän sätkynukkensa, tietävät kyllä kaikki sen, että kyse on suuresta koronahuijauksesta. He vain näyttelevät mukana maskeineen ja turvaväleineen, jotta heidän ajamaansa globaalia agendaa saataisiin näin vietyä tehokkaasti eteenpäin. Näemme tässä jaksossa, minkälaisia tekopyhiä näyttelijöitä maidemme johtajat

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläisellä meni jälleen pupu pöksyyn kyselytunnilla. Sen sijaan, että olisi antanut ainoan Suomen kansan etua ajavan puolueen puheenjohtajan ja samalla myös ainoan todellisen oppositiopuolueen (VKK:n) esittää oman kysymyksensä hallitukselle, hän päättikin antaa yllätyspuheenvuoron Riikka Purralle (PS). Riikka jaaritteli joutavia joulupukin reestä ja siitä, että ei kai hallitus vain tahdo joutua joulupukin epäsuosioon.

Onko sinulle kerrottu, että maskien käyttö auttaa ehkäisemään koronaviruksen leviämistä? Tekstitimme juuri lyhyen videon, jolla amerikkalainen Thomas E. Woods näyttää tilastoista sen, miten eri maissa COVID-19-tartuntojen määrät ovat lähteneet nousuun vähän sen jälkeen, kun valtio on määrännyt maskipakon kansalaisilleen. Mielenkiintoista, eikö totta? Kaiken sen perusteella, mitä valtamediasta meille syötetään, voisi kuvitella, että maskien käytöllä olisi

KASVOMASKIT OVAT VAARALLISIA

Kasvomaskit ovat ihmisen terveydelle haitallisia. Asiaan perehtyneet ja valtamediaa ja lääketeollisuutta pelkäämättömät lääkärit, tiedemiehet ja virologit kertovat sinulle totuuden. Todelliseen tieteeseen perustuvat faktat eivät puolla kasvomaskien käyttöä, koska siitä aiheutuu vakavaa haittaa ihmisen terveydelle. Maskia käyttäessä ihminen hengittää uudelleen omia hiilidioksidi päästöjään, sillä ilma ei pääse virtaamaan vapaasti ulos ja hapensaanti jää näin myös heikommaksi. Maskin

KASVOMASKIT OVAT VAARALLISIA

Lopetetaan suomalaiset tämä kasvomaskipelleily. Maskit ovat haitallisia ihmisen terveydelle, eivätkä ne edes suojaa viruksilta. Voit tutkia itse tieteelliset faktat asiasta. Tässä maskipelleiyssä on kyse ihmisten kontrolloimisesta, orjuuttamisesta ja alistamisesta. Maailmalta näemme jo videoita siitä, miten poliisi hyökkäsi esimerkiksi erään äidin kimppuun, kun hän katsoi lapsensa jalkapallopeliä katsomossa pitäen turvavälin muihin katsojiin, mutta hänellä ei kuitenkaan

Suomessakin massoja villinnyt maskihuuma on ollut poissa muodista jo hyvän aikaa. Moni on unohtanut, kuinka massojen makuun maskit olivat kuuminta muotia hyvesignaloinnin ylikuumentuneilla markkinoilla. Täältä pääset lukemaan Posi Tv:n koko uutisen: https://positv.fi/uutisartikkelit/kolmas-uutiskirjoitus/

Täältä löytyy lisää maskeista: https://rapsodia.info/?s=maskit Täältä löytyy lääkäreistä: https://rapsodia.info/?s=laakarit Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

Sana ”POLITICS” (POLITIIKKA) on johdettu sanasta ”poli”, joka tarkoittaa ”monia”, kun taas sanan loppuosa ”tics” tarkoittaa ”verta imeviä loisia”. Kuinka kauan tämä kansa antaa vielä näiden loisten orjuuttaa ja nöyryyttä itseään? https://rapsodia.info/?s=hallitus

Kaikilla mustat maskit – onko kyse tekopyhyydestä vai typeryydestä? Eduskunnassa nähtiin 8.4.2022 kerrassaan historiallista teatteria, johon oli jopa jaettu osallistujille ennakkoon kirjoitettu käsikirjoitus, jonka mukaan kaikkien piti nousta ylös taputtamaan käsiään mustissa kasvomaskeissaan aina oikean ajan tullen. Tämä alkaa jo muistuttaa kaikessa karmeudessaan enemmän Pohjois-Korean kaltaisia totalitarismin palvontamenoja kuin edustuksellista demokratiaa. Kaikki “kansanedustajamme” moraaliposeerasivat ja

Valtio joutui perääntymään koronatestihuijauksen oikeuskäsittelyssä Tutkiva journalisti ja Posi Tv:n päätoimittaja Ilkka Tiainen vieraili Kempen podcastin haastateltavana 5.4.2022. Tämä kyseinen jakso on julkaistu 6.4.2022. Helsingin Sanomat uutisoi 23.12.2021 Ilkka Tiaisesta ensimmäisenä poliitikkona, joka oli saanut syytteen koronatestistä kieltäytymisestä Suomen rajalla. Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa oli määrä olla istunto 1.4.2022 asian tiimoilta. Tiainen toimitti oman laajan todistusaineistonsa käräjäoikeuteen