Tämä video Bill Gatesista sensuroitiin alta aikayksikön pois netistä, mutta kuten tapana on. Video ilmestyi kuitenkin pian uudelleen nettiin ja alkoi leviämään kulovalkean tavoin. Tällä videolla kerrotaan siitä, millainen mies Bill Gates todellisuudessa on. Kiitokset MKR Suomelle videon tekstityksestä. Täältä löytyy MKR Suomen 17.1.2023 julkaisema artikkeli Bill Gatesista:   Tunnemmeko todellisen Bill Gatesin vai ainoastaan

Ivor Cummins käsittelee tällä 8.6.2022 julkaistulla videolla The Jimmy Dore Shown näyttämää pätkää Bill Gatesista. Tämä helvetin portinvartija sanoo nyt itse vihdoin sen, mitä kukaan muu ei ole vielä tähän saakka saanut sanoa tästä eliitin ”pyhästä” koronasta: ”kyse oli pääosin vanhuksiin vaikuttavasta flunssan kaltaisesta taudista.” YouTube on esimerkiksi noudattanut kaikessa WHO:n virallista COVID-linjaa ainoana totuutena,

Suomensimme tälle videolle Chronicles of Prophecy -ohjelmassa käytyä keskustelua tästä uudesta apinarokosta, jonka Pastori Chris näytti myös LIVE-lähetyksessään 20.5.2022. Ohjelmassa näytettiin myös video, jolla Corey´s Digs käy läpi USA:n viranomaisten, miljonäärien hallinnoimien säätiöiden sekä lääketeollisuuden toimijoiden erittäin kyseenalaisia toimia viime vuosilta ja vuosikymmeniltä. Koronahuijauksen pääarkkitehteina toimineet tahot ovat myös hääräilleet kuumeisesti takavuosina isorokon ja apinarokon

KORONAROKOTE JA BILL GATES

(Alempana oleva kirjoitus on Elina Vuorenmaan suomentama.) Kannattaa selvittää itselleen nyt, mistä on kyse. Kuka on kuka tässä petollisessa todellisen elämän kauhutarinassa?   John F. Kennedy Junior, täysin voittoa tavoittelemattoman Children´s Health Defence -järjestön perustaja on avannut hyvin perusteellisesti ja jopa vienyt oikeuteen asti näitä koko ihmiskuntaa koskevia rikoksia. Kaikki dokumentit on löydettävissä järjestön sivuilta.

Tagged under:

Bill Gates ja tuleva koronarokote

‘Tämä “hyväntekijänä” tunnettu mies vaikuttaa WHO:n kautta miljardien ihmisten terveyteen ja koko ihmiskuntaan. Katso itse videolta, kuinka puhtaat jauhot hänellä onkaan pussissa ja minkälainen hätkähdyttävä ja ihmiskunnan kannalta hyvinkin hälyttävä tavoite hänellä on! Nyt on aika avata silmämme ja jakaa tätä vaiettua tietoa eteenpäin!

Tagged under:

Tämän 20-osaisen sarjan 13. jaksossa kerrotaan siitä, miten Bill Gates käyttää erilaisia lakeja ja säädöksiä hyväkseen verojen välttelyssä. Hänen säätiönsä pesee rahaa sellaisissa mittakaavoissa, joita tämä maailma ei ole vielä koskaan aiemmin nähnytkään. Miten voi olla mahdollista, että hän esiintyy julkisuudessa maailman suurimpana hyväntekijänä, joka lahjoittaa vuosittain miljardikaupalla rahaa toisille, mutta hänestä tulee silti vaan

Tämän 20-osaisen sarjan 12. jaksossa kerrotaan lisää biologisesta sodankäynnistä. Bill Gates ja DARPA tekevät saumatonta yhteistyötä kehittäessään yhdessä Gene Drive -teknologiaa, jota voitaisiin paremminkin kutsua lajien tuhoamisteknologiaksi tai sukupuutto teknologiaksi. Tämän teknologian avulla on nimittäin mahdollista hävittää kokonaisia lajeja pois päiviltä. Tätä teknologiaa voidaan käyttää rokotteissa ja sitä käytetään nyt myös lihatuotteiden jäljittelyyn tai suoranaiseen

Tämän 20-osaisen sarjan 11. jaksossa jatketaan Bill Gatesin toimien käsittelyä. Bill & Melinda Gates säätiö on tehnyt suuria sijoituksia eräisiin todella suuresti kritisoituihin kiistanalaisiin yhtiöihin, jotka ovat olleet osallisia mm. ihmisoikeusloukkauksissa, työvoiman väärinkäytössä, ympäristön turmelemisessa, veronkierrossa jne. Se, mitä Bill Gates tekee, on täysin vastoin hänen omia sanomisiaan koskien kestävää kehitystä ja ihmisen hiilijalanjälkeä. Gavi,

Tämän 20-osaisen sarjan 10. jaksossa käsitellään Bill Gatesia ja sitä, miten hän on tekemisissä mm. pedofilian ja lapsikaupan kanssa. Gates on myös ollut läheisissä tekemisissä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun Jeffrey Epsteinin kanssa ja hän on vieraillut jopa Jeffreyn pahamaineisella yksityissaarella. Tässä jaksossa paljastetaan myös sitä, miten Bill Gates on tehnyt suuren kokoluokan taloudellisia sijoituksia sellaisiin

Tämän 20-osaisen sarjan yhdeksännessä jaksossa käsitellään Bill Gatesin pakkomiellettä kaiken mahdollisen geenimanipuloimiseen, mihin hän vain suinkin pääsee käsiksi. Tässä jaksossa käsitellään kehitysmaihin vapautettuja geenimanipuloituja super-kanoja ja tappaja-hyttysiä, jotka ovat saaneet siellä aikaan aivan hirvittävää tuhoa ihmisten elämissä. Tässä jaksossa käsitellään myös sitä, miten suuret lääkeyhtiöt kuten, Hendrix Genetics ja Oxitec sekä Yhdysvaltain armeijan lääketieteellinen tutkimus-