Suuret kiitokset Petri Paavolalle tämän videon suomenkielisestä tekstityksestä. Tässä Petri Paavolan omat saatesanat videolle: Tällä videolla kerrotaan ja tuodaan esille mm. seuraavanlaisia asioita. Amerikassa Brevardin piirikunnan Republikaanipuolueen johtajat sanovat mRNA-koronarokotteiden olevan bioaseita. Lääketieteen kardiologi ja professori Peter McCullough sanoo koronarokotteiden olevan geneettisiä rokotteita, jotka asentavat ihmisiin tappavaa piikkiproteiinia. Tohtori Lee Merritt on palvellut yhdeksän vuotta

Vaxxed II – Rokotettu 2 -elokuva

Uudelleen julkaisemme nyt 2 vuotta takaperin tekstittämämme dokumenttielokuvan Rokotettu 2 – ihmisten kertoma totuus. Tämä elokuva on julkaistu alunperin jo vuonna 2019 eli ajalta ennen tämän nykyisen koronapandemian alkamista. Rokotteisiin on liittynyt todella vakavia haittavaikutuksia kautta aikojen, mutta lääketeollisuus on tietenkin tehnyt kaikkensa niiden peittelemiseksi. Tämän uusimman koronarokote katastrofin seurauksena tullaan varmasti myös tekemään vielä

Koronarokote ei ole rokote

Tässä suomeksi tekstittämämme pätkä neljän oman alansa huippuammattilaisen keskustelusta ja oikean tiedon tietoiskusta kokeellisiin koronarokotteisiin liittyen! Tällä videolla ääneen pääsevät kaksi todella menestynyttä ja tunnettua asianajajaa Pohjois-Amerikasta: Robert F. Kennedy Junior sekä Rocco Galati. Heidän lisäksi videolla kuullaan USA:n huippulaboratoriossa työskennellyttä virologi Judy Mikovitsia sekä talousalan rautaista asiantuntijaa Dr. David Martinia. Tämä nelikko kertoo videolla

KORONAROKOTE JA MAAILMANTILANNE

Tässä on erinomainen tilanneanalyysi kansalaisaktivisti Eero Kuuselalta (17.12.2020) tästä maailman menosta ja tilanteesta tämän koko ihmiskuntaa runtelevan plandemian kourissa. Kannattaa lukea tämä kirje huolellisesti läpi ja lopusta löytyy myös kattava liiteluettelo, josta pääsee jokainen syventymään vielä syvemmälle näissä tärkeissä tiedoissa. Lukekaa!   KORONAROKOTE JA MAAILMANTILANNE Maailman tilanne on nyt sellainen, että olen pakotettu jakamaan teille

Tässä suomeksi tekstittämämme koskettava tarina huippuvirologista, joka päätti seistä totuuden puolesta vankilaan joutumisesta välittämättä. Tämä on kaikkein koskettavin ja pysäyttävin asiantuntijahaastattelu, mitä olemme nähneet koko tämän koronapandemian aikana! Haastattelussa mikrobiologi, virologi, tohtori Judy Mikovits kertoo koronaviruksista, rokotteiden kehittämisestä sekä lääketieteen ja rokoteteollisuuden alalla vallitsevasta syvästä korruptiosta, jonka kanssa hän on joutunut kamppailemaan jo yli kolmen

Tagged under:

ROKOTTEET OSA 2/2 

Tekstitimme nyt Robert F. Kennedyn rokoteaiheisen London Real -vierailun toisen osan suomeksi. Julkaisimme ensimmäisen osan tästä aivan mahtavasta ja silmiäavaavasta keskustelusta suomeksi tekstitettynä pari viikkoa sitten 15.11, löydät sen tästä linkistä:   KATSO MYÖS: ROKOTTEET OSA 1/2   Robert F. Kennedy on henkeen ja vereen lasten oikeuksien puolustaja sekä menestynyt asianajaja niin ympäristö- kuin myös

Tagged under:

Tekstitimme nyt Tri. Judy Mikovitsin supersuositun & sensuroidun haastattelun jatkoksi lisää ajankohtaista asiaa rokotteista ja lääketeollisuuden karmivasta globaalista diktatuurista ja peittelystä. Tutkiva journalisti, Del Bigtree, vieraili hiljattain London Realin haastateltavana. Jokaisen suomalaisen tulisi katsoa tämä ennen kuin alkaa tekemään minkäänlaisia päätöksiä tulevien koronarokotteiden suhteen. Videolla kerrotaan karua kieltä numeroiden valossa siitä ikävästä todellisuudesta, mitä USA:ssa

Tagged under:

Tekstitimme juuri suomeksi koskettavan tarinan huippuvirologista, joka päätti seistä totuuden puolesta vankilaan joutumisesta välittämättä. Tämä on kaikkein koskettavin ja pysäyttävin asiantuntijahaastattelu, mitä olemme nähneet koko tämän koronapandemian aikana! Haastattelussa mikrobiologi, virologi, tohtori Judy Mikovits kertoo koronaviruksista, rokotteiden kehittämisestä sekä lääketieteen ja rokoteteollisuuden alalla vallitsevasta syvästä korruptiosta, jonka kanssa hän on joutunut kamppailemaan jo yli kolmen

Tagged under:

Oman alansa edelläkävijöihin lukeutuva Judy Mikovits, molekyylibiologian ja biokemian tohtori, paljastaa videolla lääketeollisuuden ja terveydenhuollon piirissä vaikuttavaa massiivista korruptiota ja asioiden peittelyä sekä jakaa tietoaan koronaviruksesta ja sen kehityksestä. Tohtori Mikovits työskenteli aikoinaan HIV-rokotteen kehittäjänä uraauurtavassa laboratoriossa ja nykyään hänet tunnetaan myös kirjailijana sekä kouluttajana, jonka sydän palaa lääketieteen totuuden esiin tuomiselle sekä korruption kitkemiselle