Kolmantena näytekappaleena julkaisemme joululevyltä nyt “Jumalan Poika saapui meille” nimisen kappaleen. Rapsodia-tiimi on luonut 14 täysin uutta, raamatullista ja sydämellistä joululaulua, joissa joulun todellinen sanoma soi kirkkaana ja iloisena. Sanat on kirjoitettu huolella Raamatun totuuden mukaisessa linjassa ja moderni, lämmin soundi on syntynyt tekoälyn ja ihmisäänen kauniissa yhteistyössä.
Teimme tämän levyn rukouksen ja suuren ilon siivittelemänä ja uskomme, että nämä laulut tuovat joulun sanoman raikkaalla, iloisella ja koskettavalla tavalla kotiisi, seurakuntaasi ja läheistesi sydämiin.
Jos haluat vastaanottaa joululahjaksi tämän koko levyn (sisältäen 14 laulua) ja tukea työtämme, se onnistuu lahjoittamalla vapaavalintaisen summan työmme tueksi (vähintään 10 €). Jokainen euro tukee tätä tekemäämme hengellistä työtä ja auttaa viemään Evankeliumin ilosanomaa eteenpäin Suomessa myös musiikin muodossa. Lähetämme sinulle lahjoituksen jälkeen yksityisen linkin, josta pääset kuuntelemaan koko levyn milloin tahansa.
Tilaa levy lahjoittamalla täällä: buymeacoffee.com/jpsamuel
Kiitos, kun olet mukana tuomassa aitoa joulun iloa suomalaisten koteihin tänä jouluna!
Palautteesi on todella tervetullutta – kerro rohkeasti, mitä mieltä olet lauluista! Siunattua joulun odotuksen aikaa!
Rakkaudella, Rapsodia-tiimi
