
TODELLINEN HENGELLINEN KASVU
Kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään (Efesolaiskirje 4:13).
Jokainen meistä on syntynyt tähän maailmaan jonkun kautta, eikö vain? Sinä synnyit vauvaksi, mutta syntymästäsi saakka olet ollut kokonainen ihminen. Mutta sinun täytyi kuitenkin kasvaa aikuiseksi. Sinä et kasvanut niin, että sinusta olisi tullut “enemmän ihminen” vaan sinä kypsyit ihmisenä. Ja kun sinä vartuit, sait lisää viisautta, ymmärrystä ja kyvykkyyttä niiden asioiden tekemiseen, joita ihmiset tekevät, paremmin kuin lapsena.
Tästä samasta on kyse myös hengellisellä puolella. Kun sinä uudestisynnyit, sinä synnyit Jumalan luonnon kanssa. Sinä et tullut “enemmän Jumalan kaltaiseksi” ajan mittaan. Sinä synnyit Hänen kuvakseen ja Hänen kaltaisekseen. Sinä synnyit näyttämään Häneltä ja toimimaan niin kuin Hän toimii aina hengellisen syntymäsi hetkestä alkaen. Sinä synnyit Jumalan Sanasta ja Jumalan Hengestä, ja sinulla on Hänen jumalallinen luontonsa heti tästä syntymästäsi alkaen. Mutta sinun täytyy kuitenkin kasvaa hengelliseen aikuisuuteen.
Hengellinen kasvu mahdollistaa sen, että voit tuoda julki sinussa olevaa Jumalan elämää. Mitä varttuneempi olet hengellisesti, sitä tehokkaammin voit toteuttaa Jumalan suunnitelmaa elämääsi varten ja toimia Hänen voimassaan. Tästä syystä jotkut kristityt eivät toisinaan näe toivomiaan tuloksia ponnisteluistaan huolimatta, koska tietynlaiset hengelliset vastuut ja manifestaatiot edellyttävät kasvua, jotta niitä voidaan kyetä ylläpitämään.
Jotkut asiat saattavat tapahtua sattumanvaraisesti, mutta ne eivät välttämättä jää pysyviksi, koska niiden pysyvyys edellyttäisi sinulta hengellistä kypsyyttä. Tästä syystä meitä on kehotettu: “…kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa” (2. Pietari 3:18). Efesolaiskirjeessä 4:15 meitä ohjeistetaan: “…että kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus.”
Kun ruokit itseäsi Sanalla ja kasvat hengellisesti, tulet vaeltamaan Jumalan tarkoituksen täyteydessä elämääsi varten ja tulet tuottamaan pysyviä tuloksia Kuningaskunnalle. Kasva siis Sanassa sekä Jumalan tuntemisessa ja ole ahkerana rukouksessa ja yhteydessä Hengen kanssa. 1. Pietarin kirje 2:2 KJV sanoo: “Ja janotkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan vilpitöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte.”
Kasvaaksesi hengellisesti ja varttuaksesi Sanassa sinun ei tule ainoastaan opiskella sitä vaan myös toimia siinä: “Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne” (Jaakob 1:22). Se Sana, jonka sinä teet, pysyy sinussa. Raamatun paikkojen ulkoa opettelu ei johda kypsyyteen. Todellinen kasvu tulee Sanan tekemisestä – sen elämisestä todeksi päivittäisessä elämässäsi.
RUKOUS
“Rakas Isä, kiitos, että välitit jumalallisen luontosi minuun silloin, kun uudestisynnyin. Minä sitoudun kasvamaan Sanasi tuntemisessa ja vaeltamaan Hengessäsi joka päivä. Kuljen Evankeliumin täysissä siunauksissa täyttäen tarkoituksesi elämääni varten. Kasvan Kristuksessa Sanan tuntemisen kautta, kun olen jatkuvassa yhteydessä Henkesi kanssa, Jeesuksen Nimessä. Aamen.”
LISÄOPISKELUA VARTEN:
Heprealaiskirje 5:12-14; Efesolaiskirje 4:11-16
1 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
Johannes 1:19-51 & 2. Samuel 18-19
2 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
Markus 7:24-37 & 4. Mooses 7