
RIKAS KRISTUKSESSA
Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte (2. Korinttolaiskirje 8:9).
Jumalan Sana on selkeä: köyhyys ei ole Jumalasta. Siksi sinun ei tule koskaan hyväksyä köyhyyden sanomaa. Köyhyys on ristiriidassa jumalallisen luontomme ja perintömme kanssa Kristuksessa. Raamattu osoittaa selkeästi, että Herra Jeesus tuli köyhäksi, vastakohtana todelliselle rikkaudelleen, yhdestä syystä: jotta sinä voisit tulla rikkaaksi.
Tästä luimme avausjakeestamme. Siinä ei viitattu hengellisiin rikkauksiin. Herra Jeesus ei ollut koskaan hengellisesti köyhä. Asiayhteytenä on tässä nyt taloudellinen ja materiaalinen merkitys. Hän luopui kaikesta, mikä kuului Hänelle, jotta sinä pääsisit Hänen sijaiskuolemansa kautta vaurauteen ja taloudelliseen yltäkylläisyyteen.
Jotkut saattavat sanoa, että Jumala ei ole kiinnostunut tekemään lapsistaan rikkaita, mutta Sana julistaa jo, että Hän tahtoo sitä. Kristuksessa sinä olet Jumalan perillinen. Kaikki on sinun. Jotkut saattavat valita olla nauttimatta itse siitä, mutta heidän ei tulisi koskaan väittää, että köyhyys olisi Jumalan suunnitelmana. Jumalan siunaukset tuovat menestyksen, yltäkylläisyyden ja yliluonnolliset edut.
Tarkastellaanpa hetken ajan ja pohditaanpa, kuinka suurta se oikein on, mikä kuuluu meille, rikkautemme Kristuksessa, kuten Efesolaiskirje 3:8 AMPC sanoo. Paavali kirjoittaa Hengen kautta: “Minulle, vaikka olen kaikkein vähäisin pyhien joukossa (Jumalan pyhittämistä ihmisistä), on armollisesti uskottu tämä armo (suosio, etuoikeus): julistaa pakanoille Kristuksen loppumattomista (rajattomista, käsittämättömistä, mittaamattomista ja ehtymättömistä) rikkauksista [vauraudesta, jollaista kukaan ihminen ei voi kyetä keräämään].”
Meidän rikkautemme ovat tutkimattomat, mittaamattomat, ehtymättömät, rajattomat ja lukemattomat. Tällaista on se varallisuus, jota sinut on kutsuttu nauttimaan. Se on Kuningaskunnan vaurautta, joka on maallisia talouksia korkeammalla, ja tämä kuuluu nyt sinulle Kristuksessa Jeesuksessa. Joten kieltäydy ajattelemasta puutetta. Kieltäydy puhumasta niukkuudesta. Elä tietoisena jumalallisesta perinnöstäsi.
Sano aina vähän väliä itsellesi: “Minulla on mittaamattomat rikkaudet Kristuksessa. Kaikki on minun. Minä vaellan yltäkylläisyydessä ja annan suuresti Evankeliumin työhön ja Kuningaskunnan laajentamiseen.” Halleluja!
TUNNUSTUS
“Rakas Isä, kiitos näistä Kristuksen tutkimattomista rikkauksista, jotka kuuluvat minulle. Minä vaellan jumalallisessa tarpeiden täytössä ja olen varustettuna antamaan, siunaamaan ja aikaansaamaan sitä, että Evankeliumi leviää kaikkialle. Kieltäydyn niukkuudesta ja vaalin sinun siunaustesi täyteyttä, Jeesuksen Nimessä. Aamen.”
LISÄOPISKELUA VARTEN:
1. Korinttolaiskirje 3:21-23; Efesolaiskirje 3:8 GNT; Galatalaiskirje 3:29
1 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
Luukas 12:22-48 & Tuomarien kirja 9
2 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
Roomalaiskirje 9:1-13 & Psalmit 116-117