Helsingissä pidettiin nyt 10.4.2021 toinen Suurkulkue, jonka avulla osoitettiin rauhanomaisesti mieltä näitä kaikkia mielivaltaisia koronarajoituksia ja sulkutiloja vastaan. Poliisi hyökkäsi tällä kertaa suurella voimalla kansalaisia päin tehden kymmeniä kiinniottoja ja sakottamalla lukuisia mielenilmaukseen osallistuneita.
Ensimmäisessä 20.3.2021 pidetyssä Vapauden puolesta -mielenosoituksessa poliisi kunnioitti vielä kansalaisten perustuslaillisia oikeuksia, mutta nyt oli jo aivan toinen ääni kellossa, joka lienee tullut ylempää suorien käskyjen muodossa. Sanna Marinin hallitus ei näytä sallivan enää minkäänlaista eriävää näkemystä Suomen kansan asioihin liittyen. Tämän kaiken perusteella näyttää ikävä kyllä siltä, että Suomessa ei saa enää osoittaa mieltään vapaasti, vaan toiminta alkaa näyttämään jo aivan poliisivaltion edesottamuksilta, joita olemme tottuneet näkemään mm. Pohjois-Koreassa, Kiinassa tai Venäjällä.
Kansan on aika kohdata tämä ikävä todellisuus ja tehdä päätös kysymällä itseltään, että mitä me oikeasti itse tahdomme? Tahdommeko me tämän Natsi-Saksan globaalin 2.0 -version, jota globalisti-mulkerot runnovat parhaillaan läpi kaikkialla ympäri maailmaa rokotepasseineen? Vai tahdommeko me vielä taistella Suomen itsenäisyyden puolesta nousemalla rohkeasti vastustamaan tätä törkeää laittomuuden diktatuurin nousua ja armotonta kansalaisoikeuksien polkemista?
Kokosimme nyt videolle yhteen tämän historiallisen mielenosoituspäivän kuvamateriaaleja. Kiitokset kaikille rohkeille isänmaataan rakastaville suomalaisille, jotka olivat mukana puolustamassa oikeuksiamme ja vapauksiamme. Kiitokset myös kaikille, jotka kuvasivat näitä tapahtumia, jotta saamme kaikki välitettyä tietoa tästä todellisuudesta yhä suuremmalle suomalaisten joukolle tehokkaasti eteenpäin, koska valtamediahan ei sitä tunnetusti tahdo enää tehdä.
Jatketaan rohkeasti taistelua vapauden puolesta sekä tärkeiden tietojen esiin tuomista ja eteenpäin jakamista!
LATAA VIDEON WHATSAPP-VERSIO