Muutama sana aluevaaleista

Äänestäkää vasta varsinaisena vaalipäivänä VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen julkaisi 12.1.2022 tämän videon, jolla hän lausuu muutaman sanan aluevaaleista. Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi tänään, mutta Ano kehottaa kuitenkin äänestämään vasta varsinaisena äänestyspäivänä ja ääni kannattaa antaa läpi koko maan VKK puolueelle, mikäli todellista muutosta kaivataan. Tässä on tiivistettynä Anon sanomaa videolta: “Kun tämä maailman laajuinen hulluus saadaan

Suomi-leijona syöksee tulta – pahat henget pakenee VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen toimi jälleen kerran terveen järjen äänenä, kun eduskunta jatkoi 7.1.2022 hallituksen esityksen käsittelyä sairausvakuutuslain pykälien muuttamisesta. Ano kysyi puheessaan, että vieläkö te pilkkaatte totuudenpuhujia? Vastaus tulikin välittömästi Anon puheen päätteeksi, kun totuuden puhumisesta mielensä pahoittanut puhemies Vehviläinen antoi Anolle huomautuksen käytännössä siitä, että totuuden

Kansan täytyy pysäyttää tämä – päättäjät eivät tule sitä tekemään VKK puolueen 3. varapuheenjohtaja ja sihteeri Suvi Ahonen julkaisi 5.1.2022 tämän videon automatkaltaan kohti Helsingissä järjestettävää puoluehallituksen kokousta. Suvi tahtoi rohkaista kaikkia suomalaisia taistelemaan isänmaamme vapauden puolesta, koska päättäjämme eivät tule sitä tekemään. Suvi kertoi, että meissä suomalaisissa on voima Suomen suunnan muuttamiseen ja että

Me olemme sodassa. Aikoinaan Suomen valtio piti huolen kansan organisoimisesta taisteluun idästä vyöryvää vihollista vastaan, kun suomalaiset miehet taistelivat urhoollisesti valkoisissa haalareissaan talvisodassa. Nyt kansan on itse organisoitava itsensä omatoimisesti talvihaalareissaan sotaan, jossa oma valtio on kääntynyt kansamme pahimmaksi viholliseksi. Ratkaisevan tärkeä kysymys kuuluu: mitä sinä aiot tehdä? Turun toimintaryhmä on näyttänyt meille kaikille esimerkin

VKK:n puheenjohtaja Ano Turtiainen julkaisi 1.1.2022 tämän uudenvuodenpuheen. Ano toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta ja kiittää myös isosti kaikkia viime vuodesta. Presidentti Niinistö kertoi uudenvuodenpuheessaan pitävänsä eripuraa pandemiaa pahempana uhkana. Ano kertoi olevansa tästä asiasta täysin samaa mieltä, varsinkin kun tässä ollaan nimenomaan tämmöistä feikki-pandemiaa pidetty yllä, jolla on nimenomaan ollut tarkoitus luoda sitä eripuraa

Listen to Finnish MP Ano Turtiainen, representing the VKK (Power Belongs to the People Party), as he speaks words of truth in the parliamentary hearing of the temporary Law of infectious diseases on 20th December 2021. He firmly states that it might indeed take a full collapse of Finnish health care system before the members

Julkaisuvapaa VKK:n eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen useista lähteistä saamien tietojen mukaan Sanna Marinin hallituksen eduskunnassa läpi runnoma tartuntatautilain muutos on jo nyt aiheuttanut sen, että SOTE-alan henkilöstöä on jäänyt paljon pois töistä. Erityisesti tämä on saamiemme tietojen mukaan näkynyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Meilahden sairaalassa, jossa tilanne on katastrofaalinen. Tartuntatautilain viimeisin muutos tarkoittaa käytännössä SOTE-alan henkilöstön

Hoitajille on toivoa

Poliitikkomme pettivät juuri sote-alan ja samalla koko Suomen kansan, mutta hoitajille on kuitenkin vielä toivoa tästä ikävästä tilanteesta huolimatta monessakin mielessä. Maailmalta on kuulunut uutisia myös siitä, miten pakkorokotusten takia työttömäksi jääneitä hoitajia kosiskellaan nyt vaivihkaa jälleen takaisin töihin, kun työnantajilla ei taida olla paljon muitakaan vaihtoehtoja. Hallitus käy parhaillaan sotaa kansaamme vastaan, kun he

Olen rukoillut teille ymmärrystä ja viisautta Eduskunta hyväksyi tänään hoitohenkilökunnan pakkorokotukset äänin 107–32. VKK puolueen puheenjohtaja Ano Turtiainen yritti vielä toimia salissa terveen järjen äänenä kollegoilleen. Ano kertoi rukoilleensa kollegoilleen viisautta, ymmärrystä ja rohkeutta. Ano teki kaikille myös selväksi sen, että kaikki pakkorokotusten hyväksyjät syyllistyvät rikokseen ja että he eivät voi enää tulla vetoamaan tietämättömyyteen

Posi Tv uutiset – jakso 13

Posi Tv julkaisi 26.12.2021 13. jakson uudesta uutistuotannostaan. Uutisaiheina käsitellään tällä kertaa eurooppalaisen digitaalisen lompakon nopeaa etenemistä ja Ylen puolueellisuutta televisiossa näytettävän aluevaalitentin osalta. VKK puolue oli nimittäin jotenkin kummasti karsiutunut tulevasta tentistä kokonaan pois. Ministeri Kiuru paljasti myös lopulta todellisen motiivin koronapassin taustalla 17.12. juuri ennen kuin hän pudotti raskaus pomminsa. Lopuksi kuullaan myös