Koronaan myytiin ratkaisuksi rokote – Venäjä-uhkaan myydään ratkaisuksi Nato Suurin osa suomalaisista näyttää jo aivan tyystin unohtaneen tämän juuri tapahtuneen massiivisen koronahuijauksen, jonka uhrina kansamme on joutunut kärsimään päivittäin kuluneen kahden vuoden ajan. Meinaako Suomen kansa nyt tosiaan vain antaa poliitikkojen, viranomaisten ja median lakaista maton alle tämän valtavan kokoluokan koronahuijauksen tämän sodan varjolla? Koronahuijauksen

Nato on tullut uhkaamaan Venäjää

Venäjän presidentti Vladimir Putin kertoi 23.12.2021 Moskovassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa selkein sanoin siitä, miten Nato on tullut USA:n johdolla jatkuvasti lähemmäs Venäjää ja tämä aiheuttaa tietenkin Venäjälle aivan ymmärrettävän turvallisuusuhan. Presidentti Putin kertoo lännen huijanneen ja pettäneen heitä törkeästi, kun Nato on laajentunut 1990-luvulta alkaen viidessä aallossa itään päin. Putin kysyi, miten Amerikka reagoisi siihen, jos

Klaus Schwabin WEF on miehittänyt yli puolet Kanadan hallituksesta Tällä videolla Maailman talous foorumin (WEF) pääpahis Klaus Schwab ylpeilee omilla Nuorten globaalien johtajien verkoston (YGL) johtajillaan, jotka Klaus-setä on saanut soluttautumaan menestyksekkäästi eri maiden hallituksiin ympäri maailmaa. Klausin kehuskelun perään nähdään vielä tuore video Kanadan parlamentista, jossa edustajilla alkaa jo herätä kiperiä kysymyksiä tähän käsittämättömän

Rehellisyys maan perii

En ole vannonut virkavalaani poliitikoille Tässä on raitis rehellisyyden ja lahjomattomuuden tuulahdus amerikkalaiselta poliisilta, jolta löytyy sekä selkäranka että myös terve maalaisjärki. Tässä ajassa jaotellaan todellakin jyviä akanoista. Mutta mistä se johtuu, että suurin osa poliiseista ei näytä enää kunnioittavan virkavalaansa niin kuin vaikkapa tämä esimerkillinen poliisi tällä videolla tekee? “Minä olen vannonut valani USA:n

Lopetetaan lasten ja väestön tappaminen Lakimies Jaana Kavonius luovutti 19.1.2022 historiallisesti merkittävän rikosilmoituksen KRP:lle eli keskusrikospoliisille. Kavoniuksen laatiman 50-sivuisen rikosilmoituksen sisältämän tekstin on tarkoitus pelastaa niin paljon ihmisiä kuin suinkin vain mahdollista tältä ihmiskokeelta, jota kutsutaan koronarokotteeksi, ja lasten ihmiskoe rokotukset on myös lopetettava. Jaana on laittanut 18.1. puolustusvoimille vaatimuksen virka-avun antamisesta lasten ja väestön

Koko Suomen kansan lakimies Jaana Kavonius teki 19.1.2022 historiaa luovuttamalla tämän laatimansa 50-sivuisen rikosilmoituksen ja tutkintapyynnön keskusrikospoliisille. Jaana on ahkeroinut yötä päivää, jotta tämä Suomen kansaa terrorisoiva ja tappava Sauli Niinistön johtama virkamafia saataisiin lailliseen edesvastuuseen toteuttamastaan kansanmurhasta ja valtiopetoksista. Kyseessä on nyt jo “rikosilmoitus ja tutkintapyyntö 17”, kuten Jaana ilmoittaa omalla www.virkamafia.fi -sivustollaan, josta

Posi Tv uutiset – jakso 16

Posi Tv julkaisi 14.1.2022 16. jakson uudesta uutistuotannostaan. Voit ostaa Posi Tv:n uutiset hintaan 2,5 euroa viikossa ja näin olet mukana mahdollistamassa rehtiä suomalaista journalismia. Tässä jaksossa käsitelläänkin mm. sitä, miten tanskalainen Ekstra Bladet -lehti pyysi juuri julkisesti anteeksi epäonnistumistaan omassa journalistisessa työssään. Kansalaisten mitta alkaa olla tapissa näiden kaiken maailman koronarajoitusten kanssa. Tämä on

Julkaisuvapaa VKK:n eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen useista lähteistä saamien tietojen mukaan Sanna Marinin hallituksen eduskunnassa läpi runnoma tartuntatautilain muutos on jo nyt aiheuttanut sen, että SOTE-alan henkilöstöä on jäänyt paljon pois töistä. Erityisesti tämä on saamiemme tietojen mukaan näkynyt Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Meilahden sairaalassa, jossa tilanne on katastrofaalinen. Tartuntatautilain viimeisin muutos tarkoittaa käytännössä SOTE-alan henkilöstön

Dr. Ariyana Love vieraili Kempen podcastissa nyt toistamiseen kertomassa todella kovan luokan tietoja rokotteisiin ja kaiken tämän pahuuden taustalla vaikuttaviin valtioihin ja voimiin liittyen. Teimme Kempen podcastissa 21.12.2021 julkaistusta haastattelusta nyt tämän tiivistetyn version, joka tulee ohjelman loppupuoliskolta. Rapsodia ei ole tekstittänyt tätä videota, mutta teimme nyt oman käännöksemme tästä haastattelun loppuosasta pelkästään tekstin muotoon

Video löytyy myös täältä Saija Lentonen varoittaa tällä lyhyellä videolla koronapassin kautta syntyvästä painajaismaisesta täydellisen kontrollin ja seurannan valvontayhteiskunnasta, josta Kiina toimii jo meille varoittavana esimerkkinä. Saija esittää myös videolla useita hyviä kysymyksiä. Totteletko sinä tätä paskaa vai etkö sinä tottele tätä paskaa? Mikä on arvoasteikossasi ylimpänä? Millä puolella historiaa sinä seisot? Tässä on Saijan