Thomas Kämper avaa tässä haastattelussa Timo Jalavan kanssa Suomen eduskunnan tekemää laitonta ja suorastaan hengenvaarallista päätöstä WHO:n uusien IHR-muutosten hyväksymisestä sellaisenaan. Suomen eduskunta on tehnyt 17.6.2025 päätöksen, jolla Suomen oma määräysvalta terveyttä koskevista asioista luovutetaan tulevissa pandemiatilanteissa WHO:n pääjohtajalle. Suomen olisi vielä mahdollista irtisanoutua kirjallisella ilmoituksella 19.7.2025 mennessä näistä WHO:n uusista IHR-muutoksista. Jos irtisanomista ei

WHO: “Lasten tappaminen rokotteilla ei ole oikein” Kotimaassaan kansanmurhastakin syytetty WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus puhui vuoden 2021 joulukuussa Sveitsin Genevessä Palais des Nationsin toimittajien kanssa pidetyssä lehdistötilaisuudessa. Hän totesi puheessaan, edes yrittämättä korjata omia sanojaan, että “lasten tappaminen rokotteilla ei ole oikein”. Suomen eduskunta päätti juuri, että Suomi luovuttaa päätösvallan tulevien PLANdemioiden hoidosta tälle

Suomen eduskunta hyväksyi 18.6.2025 hallituksen esityksen HE 35/2025 vp eli Maailman terveysjärjestön kansainväliseen terveyssäännöstöön tehdyt muutokset sellaisenaan. Kansanedustaja Pia Sillanpää (ps) piti kuitenkin hienon puheen puolustaen rohkeasti suomalaisten perustuslaillisia oikeuksia ja nostaen esiin WHO:n erittäin kyseenalaista toimintaa korona vuosien ajalta. Sillanpää kritisoi WHO:ta, pandemiasopimusta (IHR) ja korona-ajan toimia Suomessa. Hän nosti puheessaan esiin huolen Suomen

Meta alustojen (Facebook, Instagram, WhatsApp) toimitusjohtaja Mark Zuckerberg vieraili Joe Roganin haastateltavana 10.1.2025. Zuckerberg kertoi haastattelussa siitä, miten Joe Bidenin hallinto painosti heitä sensuroimaan ja poistamaan koronakriittistä informaatiota, erityisesti koronarokotteiden osalta: “Kun he puskivat tätä ohjelmaa eteenpäin, he yrittivät myös sensuroida kaikkia, jotka vastustivat sitä. He painostivat meitä todella kovasti poistamaan asioita, jotka olivat rehellisesti

Hallitukset ja teknojätit tuhoavat demokratiamme – Robert F. Kennedy Jr. Meiltä ollaan viemässä vapaus – Aki Manninen Mielipiteenvapaus vaarassa?   Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

Suomea ollaan viemässä sotaan

twitter.com/IsoHenkka Täältä löytyy lisää hyödyllistä tietoa: Rapsodian blogikirjoitukset

Sananvapauden hautajaiset

Toisinajattelijat vaiennetaan ja potkitaan pois puolueista Juha Huhtala erotettiin Liike Nyt -puolueesta 26.4.2022. Juha Huhtala on Liike Nytin paikallisyhdistyksen perustajajäsen. Huhtala julkaisi 27.4.2022 Facebook-tilillään tämän videon, jolla hän kertoo itse omin sanoin, mitä oikein tapahtui. Huhtala kirjoitti videonsa saatteeksi tämän tekstin: “Veteraanit taistelivat meille itsenäisen Suomen. Länsimaisen demokratian erottaa diktatuurista muun muassa se, että länsimaisessa

Älä vaihda vapauttasi etuoikeuksiin

Video löytyy myös täältä Tällä videolla on lyhyt, mutta ytimekäs sanoma siitä, miten kenenkään ei tulisi mennä vaihtamaan omaa vapauttaan valtion myöntämiin etuoikeuksiin. Pandemia loppuu siihen, kun ihmiset kieltäytyvät olemasta pelinappuloina näissä valtion mielivaltaisissa kiristyspeleissä. “Haluan selittää, mitä eroa on vapaudellasi ja COVID-rokotteella. Antaako rokote sinulle todella vapauden? Vastaus on ehdoton EI. Ottamalla rokotteen, et