Tässä lainauksia Anon 9.6.2021 pitämästä puheesta: Koronarokotteet ovat jakaneet kansamme kahtia; valveutuneisiin ja harhaanjohdettuihin. Te kansanedustajat ette voi enää koskaan vedota tietämättömyyteen tämän informaation kuultuanne koskien sitä riskiä mille suomen kansalaiset on altistettu. Suomi injektoi parhaillaan kansalaisiinsa myrkkyjä, jotka on naamioitu koronarokotteiksi. Yhdelläkään Suomessa injektoitavalla koronarokotteeksi naamioidulla myrkyllä ei ole myyntilupaa, vaan ainoastaan Euroopan lääkevirasto

Tällä videolla on rokotteita koskeva osuus tutkija, analyytikko, Kalevi Korennon vierailusta Mikko Kempen ohjelmassa. Kalevi Korento on tehnyt kaikkiaan yli 10 000 tieteellistä analyysia ja tutkimusta kokonaisvaltaisesti aivan laidasta laitaan. Kalevi on omien sanojensa mukaan suunnannut nyt kirjaimellisesti mikroskooppinsa tähän korona-ajan maailman tilanteen tutkimiseen. Kalevi kertoo tehneensä kaikkiaan yli 6000 tuntia töitä kuluneen vuoden mittaan

Kansanmurha ei tapahdu yhdessä yössä, vaan se tapahtuu asteittan Pohjois-Espanjassa, Galiciassa, ollaan hyväksymässä ensi viikon tiistaina (23.2.2021) uusi laki, jonka valtuutuksella ihmisiä voidaan tulla hakemaan omasta kodistaan valtion karanteenikeskuksiin pelkästään sen perusteella, että jollain epäillään olevan tartunta. Mitään testituloksia tai oireita tartunnasta ei edes tarvita, vaan pelkkä ”epäilys” sellaisesta riittää. Tämän uuden lain perusteella ihmisiä

Tässä Jaana Kavoniuksen oma saate tälle videolle: “Video paljastaa, että kaikki 2024 presidenttiehdokkaaksi päässeet ovat mukana koronarokotusten päätöksissä ja suosittelijoina. Videossa julkaisemani tilastot kertovat heidän päätöstensä jälkeisestä alkaneesta valtavasta ylikuolleisuudesta, sairastavuudesta, ruumiskonteista ja rokoteinformaation valheilla rikastuneen WEF eliitin tuplanneen omaisuutensa “rokotuksilla” (kuolemilla), sähkölaskutuspetoksilla, keinotekoisilla pandemioilla, aiheuttamillaan sodilla, maksetun valtamedian valheilla ja laittomalla sensuurilla. Video paljastaa

Suuret kiitokset Petri Paavolalle tämän videon suomenkielisestä tekstityksestä. Tässä Petri Paavolan omat saatesanat videolle: Tällä videolla kerrotaan ja tuodaan esille mm. seuraavanlaisia asioita. Amerikassa Brevardin piirikunnan Republikaanipuolueen johtajat sanovat mRNA-koronarokotteiden olevan bioaseita. Lääketieteen kardiologi ja professori Peter McCullough sanoo koronarokotteiden olevan geneettisiä rokotteita, jotka asentavat ihmisiin tappavaa piikkiproteiinia. Tohtori Lee Merritt on palvellut yhdeksän vuotta

Posi Tv uutiset – jakso 58

19.7.2023 Keskusta, Sosiaalidemokraatit, Kokoomus ja RKP peittelevät kansanmurhan ja korruption jälkiä Euroopan Parlamentissa. Posi Tv:n EU-kyselyn tulokset. Alavudella lanseerattiin paikallisvaluutta Alavus Markka. Posi Tv hakee uutta tv-lupaa. PäätoimittajaIlkka Tiainen www.positv.fi

Lääketieteen ja kirurgian tohtori, erikoislääkäri ja patologian dosentti emeritus Seppo Sutinen antoi Posi Tv:lle haastattelun Y59 rokotehaittakonferensissa 9.6.2023. Sutinen toteaa muun muassa, että käynnissä on kansanmurha. Haastattelijat:Ilkka TiainenVille Puromäki https://positv.fi/ Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

Palvotko sinä Saatanaa vai Jumalaa?

Totuus loukkaa myös monia valheessa eläviä kristittyjä Saatananpalvojat palvovat ihan avoimesti Luciferia (paholaista), kun taas koronanpalvojat palvovat Saatanan luomaa pahuuden agendaa, joka on kaikkien näiden koronavalheiden taustalla ilman, että he edes itse ymmärtävät palvovansa todellisuudessa Saatanaa kaikella tällä moraaliposeerauksella, hyvesignaloinnilla ja viranomaistottelevaisuudella. Koronanpalvojat kumartavat ja tottelevat sitä kuvaa, joka heille on nyt pystytetty palvonnan kohteeksi

Propagandakoneisto hyödyntää armotta suomalaisten Venäjä pelkoa   Suomen valtio on käyttänyt ukrainalaisten kansanmurhaamiseen jo yli miljardi euroa suomalaisten veronmaksajien rahoja. Suomalaisten vanha Venäjä pelko on hyödynnetty armotta tässä kansanvälisessä propaganda näytelmässä. Itsenäisyys on jo luovutettu vieraille valloille. USA:lle ja Natolle annetaan oikeudet tulla sotimaan Suomen maaperältä käsin Venäjää vastaan. Onko kukaan laskenut, että kuinka monta

Oletko sinä rakentamassa vai hajottamassa petoksiin heränneiden pelikenttää? On ollut todella ikävää nähdä, miten paljon näihin globalistien koronapetoksiin sekä sotapropagandaan heränneet ihmiset ovat kinastelleet tässä viimeisen vuoden mittaan keskenään ja jopa mustamaalanneet aggressiivisesti toisiaan. Tällainen toiminta on aivan äärimmäisen haitallista Suomen kansan yhteistä etua ja näiden globalistien agendojen vastustamista ajatellen. Globalistit lietsovat omistamansa valtamedian kautta