Tämän 20-osaisen sarjan 20. jaksossa käsitellään vielä koronapandemian moninaisia tapahtumia. Kaiken tämän taustalla hääräilevät Cabalin jäsenet, samoin kuin myös heidän sätkynukkensa, tietävät kyllä kaikki sen, että kyse on suuresta koronahuijauksesta. He vain näyttelevät mukana maskeineen ja turvaväleineen, jotta heidän ajamaansa globaalia agendaa saataisiin näin vietyä tehokkaasti eteenpäin. Näemme tässä jaksossa, minkälaisia tekopyhiä näyttelijöitä maidemme johtajat

Tämän 20-osaisen sarjan 19. jaksossa käsitellään lisää tätä globaalia koronahuijausta. Tieteellisten väärennösten avulla ihmiset saatiin uskomaan hallitusten epäpätevien neuvonantajien petollisiin kaavioihin ja ennustuksiin tulevasta, joiden mukaan miljoonat ihmiset tulisivat kuolemaan, ellemme sitten tottelisi heitä kaikessa. Perheitä revittiin rikki ja kokonaisia yhteiskuntia tuhottiin. Kaikki, mistä ihmiset saivat iloa, kuten laulaminen, tanssiminen, yhdessäolo, halaaminen ja nauraminen, kaikki

Tämän 20-osaisen sarjan 18. jaksossa käsitellään COVID-19-pandemiaa, jota Cabal on käyttänyt vain yhtenä joukkotuhoaseenaan koko ihmiskuntaa vastaan. Tiesitkö, että SARS-CoV-2-virusta ei ole koskaan eristetty, joten sen olemassaoloa ei ole voitu koskaan edes todistaa? Tieteellisten faktojen mukaan korona on vain yksi flunssa muiden joukossa. Joten miksi tällaisia rajoituksia ja sulkutiloja sitten asetettiin ympäri maailmaa? Mikä tässä

Tämän 20-osaisen sarjan 17. jaksossa käsitellään vielä viimeisenä kirsikkana tämän väestön vähentämis-kakun päällä käytettävää työkalua numero 10. Kyse on tietenkin näistä niin epäilyttävän suuresti kaikkialla promotetuista rokotteista. Kaikki tässä jaksossa kerrottavat asiat perustuvat tieteellisiin faktoihin, ei siis mihinkään teorioihin tai uskomuksiin. Tämän jakson katsottuasi saat selville, mitä ainesosia rokotteet todellisuudessa sisältävät, etkä varmasti tule enää

Tämän 20-osaisen sarjan 16. jaksossa käsitellään vielä lisää elämän tuhoamistyökaluja. Kemikaalivanoja pidettiin pitkään pelkkänä salaliittoteoriana, kunnes hallitukset joutuivat lopulta myöntämään niiden olemassaolon. Meidän päällemme suihkutetaan jatkuvasti raskasmetalleja, joita kehomme varastoi aivoihin, missä ne tuhoavat vähitellen kehoamme ja terveyttämme. Cabal käyttää myös yhtenä työkalunaan väestön vähentämisessä sähkösumua. Altistumme päivittäin näkymättömälle sähkömagneettiselle säteilylle, jota säteilee meitä kohti

Tämän 20-osaisen sarjan 15. jakso käsittelee lisää elämän tuhoamistyökaluja. Päivittäisessä käytössämme oleviin elintarvikkeisiin, kosmetiikkaan ja siivousaineisiin on lisätty myrkyllisiä aineita. Ruokaamme ja veteemme on tarkoituksellisesti lisätty aineita, jotka aiheuttavat syöpää ja hedelmättömyyttä. Hermostoamme tuhotaan tarkoituksellisesti mm. seuraavilla aineilla: aspartaami, fluori, ksenoestrogeeni, raskasmetallit ja magneettiset hiukkaset. GMO aiheuttaa todistetusti syöpää ja tuhoaa kokonaisia ekosysteemejä. Tässä jaksossa

  Tämän 20-osaisen sarjan 14. jaksossa käsitellään Uuden maailmanjärjestyksen (NWO) päätavoitetta, joka on absoluuttinen hallintavalta koko maailmasta. Tässä jaksossa käsitellään myös väestönhallintaa, jota voisi kutsua paremminkin väestön vähentämiseksi. Tämän kaiken käytännön toteutuksessa he käyttävät työkalunaan YK:ta, jonka avulla he pyrkivät tuhoamaan suurimman osan ihmisistä niin, että tänne maan päälle jäisi enää vain maksimissaan 500 miljoonaa

Tämän 20-osaisen sarjan 13. jaksossa kerrotaan siitä, miten Bill Gates käyttää erilaisia lakeja ja säädöksiä hyväkseen verojen välttelyssä. Hänen säätiönsä pesee rahaa sellaisissa mittakaavoissa, joita tämä maailma ei ole vielä koskaan aiemmin nähnytkään. Miten voi olla mahdollista, että hän esiintyy julkisuudessa maailman suurimpana hyväntekijänä, joka lahjoittaa vuosittain miljardikaupalla rahaa toisille, mutta hänestä tulee silti vaan

Tämän 20-osaisen sarjan 12. jaksossa kerrotaan lisää biologisesta sodankäynnistä. Bill Gates ja DARPA tekevät saumatonta yhteistyötä kehittäessään yhdessä Gene Drive -teknologiaa, jota voitaisiin paremminkin kutsua lajien tuhoamisteknologiaksi tai sukupuutto teknologiaksi. Tämän teknologian avulla on nimittäin mahdollista hävittää kokonaisia lajeja pois päiviltä. Tätä teknologiaa voidaan käyttää rokotteissa ja sitä käytetään nyt myös lihatuotteiden jäljittelyyn tai suoranaiseen

Tämän 20-osaisen sarjan 11. jaksossa jatketaan Bill Gatesin toimien käsittelyä. Bill & Melinda Gates säätiö on tehnyt suuria sijoituksia eräisiin todella suuresti kritisoituihin kiistanalaisiin yhtiöihin, jotka ovat olleet osallisia mm. ihmisoikeusloukkauksissa, työvoiman väärinkäytössä, ympäristön turmelemisessa, veronkierrossa jne. Se, mitä Bill Gates tekee, on täysin vastoin hänen omia sanomisiaan koskien kestävää kehitystä ja ihmisen hiilijalanjälkeä. Gavi,