Kuuluuko F-Securen Mikko Hyppönen rikollisjärjestö Anonymouksen tiimiin?
TokenTuben toimitusjohtaja Juha Korhonen julkaisi 24.4.2022 lyhyen videon, jolla hän kertoo MTV3 levittämästä härskistä disinformaatiosta:
“MTV3 teki sitten tämmöisen valheuutisen, että joku hakkeriryhmä on kaatanut TokenTuben, vaikka me ollaan ilmoitettu tänään tiedotteessa, että lasku on maksamatta. Meillä on rahat loppu, emme pysty maksamaan. Asiantuntija Mikko Hyppönen kertoo, että heidän tietojen mukaan TokenTube on kyllä kaadettu.”
Valtamedian röyhkeydellä ei näytä enää olevan siis minkäänlaisia rajoja. Aina nämä samat globalistien käsikirjoituksen mukaan näyttelevät maksetut pellehermannit esiintyvät valtamediassa muka jonain “asiantuntijoina” kertomassa koko kansalle ehdottoman “totuuden” asiasta kuin asiasta. Tämä röyhkeä ylimielisyys on jo jotain aivan ennennäkemätöntä. Joku F-Securen pelle kertoo tietävänsä totuuden toisen IT-firman eli TokenTuben palvelun todellisesta tilanteesta.
Mikko Hyppönen väittää, että heidän tietojen mukaan TokenTube on kyllä kaadettu kansainvälistä verkkorikollisuutta harjoittavan Anonymous hakkeriryhmän toimesta. Jotta Hyppönen voi väittää jotain tällaista toisesta yrityksestä, siinä tapauksessa hänen täytynee olla myös vähintäänkin itse mukana tässä Anonymous rikollisjärjestön toiminnassa. Kuinka hän voisi muutoin lyödä pitävät todisteet tiskiin näille väitteillensä, jos edes silloinkaan?
Ikävä kyllä nämä valtamedian asiantuntijat on nostettu jo lähes Jumalan kaltaiseen asemaan kaikkitietävässä erehtymättömässä suvereniteetissaan. Ja nämä “asiantuntijat” voivat sanoa ihan mitä vaan ilman, että heidän täytyy edes pystyä mitenkään perustelemaan ja lähteistämään omia väitteitään. Kun taas TokenTuben toimitusjohtaja Juha Korhonen on antanut tiedotteen ja dokumentit siitä, että heillä on rahat loppu ja sen seurauksena palveluntarjoaja on sulkenut TokenTuben palvelun.
Kyse on lähtökohtaisesti ensin sanasta sanaa vastaan. Mutta heti seuraavana pitäisi tietenkin katsoa molempien osapuolten lähteet, dokumentit ja todisteet omille väitteilleen. Valtamedian “oikeusprosessi” menee kuitenkin tänä päivänä käytännössä niin, että he valitsevat itse mieleisensä asiantuntijan ja antavat hänen puhua kaikelle kansalle “ehdottoman totuuden” eli oman näkemyksensä asiaan liittyen. Mikäli varsinaisen asianosaisen poliittinen agenda ei sitten satu olemaan globalistien käsikirjoitukseen sopiva, hänet voidaan siinä tapauksessa myös ignoorata aivan täysin koko asiankäsittelystä. Valtamedian toimiessa itse tuomarina ikävien faktojen ja todisteiden tasolle menemistä ei enää katsota nykyään juurikaan tarpeelliseksi. Mutta tämä juuri mahdollistaa tämänkaltaisen törkeän valheellisen propagandan levittämisen väestöömme, kuten näimme tässä kohtaa juuri tapahtuneen.
Mutta se käsittämättömin asia tänä päivänä on siinä, että niin monet ihmiset uskovat niin sokeasti vain niitä valehtelijoita, jotka päästetään valtamediaan puhumaan. Kun taas toista osapuolta ei edes usein tahdota kuulla ollenkaan koko asiassa. Tuomio julistetaan täysin yksipuolisesti ja mikä pahinta yleensä täysin väärin.
Täältä löytyy MTV3:n levittämä disinformaatio video: https://www.mtvuutiset.fi/video/prog1591926#gs.xvwyek
Täältä löytyy lisää videoita Juha Korhoselta: https://rapsodia.fi/?s=juha+korhonen
Minäkin epäilin sivusto kaadettu, kun Tokeniin ei enää päässyt. Korhonen siirtymässä politiikkaan, niin ilmeisesti ei ko. sivustojen pyörittämistä katsottaisi suopeasti. En tiedä hinnoittelusta, mutta olettaisi asiakkaita olevan sen verran, että tuo n.700e lasku olisi saatu maksuun. Harmi, kun tämä informaatiolähde poistui.
Tämä Ukrainan sota taisi paljastaa lopullisesti Anonymous ryhmän rahoittajan. Miksi Anonymous ei tee paljastuksia eliitin pedofiileista ja lasten hyäksikäyttämisestä? Luulisi Anonymouksen muutenkin olevan sananvapauden ja mahdollisimman monipuolisen uutisoinnin puolella, mutta näköjään eivät ole.