Pastori Chris puhui 6.3.2022 pidetyssä globaalissa Ehtoolis-servicessä siitä, miten Raamattu on ilmoittanut meille sen, että lääketeollisuus tulee pettämään lopulta kaikki maailman kansat. Terveys ja terveyteen liittyvät ongelmat ovat tutkimusten mukaan koko ihmiskunnan suurin yksittäinen huolenaihe. Joten on siis täysin loogista, että Saatana käyttää nimenomaan ihmisten terveyttä keppihevosenaan tässä kaikkiin maailman kansakuntiin kohdistuvassa globaalissa rokotepetoksessaan.
“Ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi (farmakeia) petti kaikki kansat” Ilm. 18:23 (KJV)
Farmakeia = lääketeollisuus, lääkkeiden käyttö, lääkkeiden jakelu, noituus, taikuus
Pastori Chris jakoi myös siitä, miten tässä koronarokottamisessa on ollut todellisuudessa koko ajan kyse vain siitä, että ihmisen kehon sisälle saataisiin näin tuotua ohjelmisto. Heillä on ollut aivan alusta alkaen suunnitelmanaan se, että ihmisiä tultaisiin rokottamaan rokote toisensa perään aina siihen saakka, kunnes he saisivat lopulta asennettua oman lopullisen aplikaationsa ihmisiin, jotta ihmisiä olisi mahdollista kontrolloida täydellisesti ulkopuolelta käsin. Näin ihminen menettäisi täysin oman kontrollinsa omasta itsestään ja olisi lopullisesti ja peruuttamattomasti tuhoon tuomittuna.
Jumala on kertonut meille ja varoittanut meitä tästä Raamatun Ilmestyskirjassa. Joten on viisasta kuunnella sitä, mitä koko maailmankaikkeuden Kaikkivaltias Luoja ja Kaikkitietävä Jumala on meille kommunikoinut omassa Kirjassaan — Raamatussa.
“Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi (666).” Ilm. 13:16-18
Tässä lainauksia Pastori Chrisin puheesta:
“Vuodesta 2020, jos et tiennyt vielä ennen sitä, että mediaa voidaan käyttää sinulle valehtelemiseen ja sinun pettämiseen, olen varma, että vuoden 2021 aikana tämä on valjennut sinulle. Yksi syy tähän on siinä, että lääketeollisuus — Big Pharma — on investoinut todella suurissa määrin mediaan. Suurin osa suurista mediataloista on suurlääketeollisuuden omistuksessa ja heidän tekemien investointien kohteena. Media on siis suuresti kontrolloitu. Ja tätä on tapahtunut erityisesti viime vuosina ja siksi he ovat kyenneet ajamaan tätä omaa agendaansa 7 miljardin ihmisen rokottamisesta eteenpäin.
Kerroin sinulle rokottamisen syyn ja toin nämä tiedot sinulle heidän omilta nettisivuiltaan, joista käy ilmi, että rokottamisessa on kyse todellisuudessa ohjelmistosta ja tämän ohjelmiston tuomisesta ihmisen kehoon. Kaikki, mitä heidän pitää sen jälkeen enää tehdä, on vain tämän sovelluksen esitteleminen. Kerroin siitä, että he tulevat antamaan useita rokotteita. Rokote numero kaksi ja kolme sekä tehosterokotteita. Ja tämä tulee jatkumaan aina siihen asti, kunnes he pystyvät esittelemään lopullisen aplikaationsa ihmisten kontrolloimiseksi, josta Raamattu kertoo meille.
Kyse on kontrollista ja olen varoittanut sinua tästä, koska Raamattu kertoo tästä meille. Ja Raamattu on jo nähnyt nämä asiat etukäteen, että lopunaikoina kaikki kansakunnat tullaan pettämään farmakeian eli lääketeollisuuden kautta. Tämä sana “farmakeia” viittaa lääkkeiden valmistamiseen ja jakeluun. Ja tästähän on kyse lääketeollisuudessa. Voimme nähdä tämän todellisuuden toteutumisen parhaillaan siitä, miten he investoivat mediaan, koska miksi he muuten investoisivat niin paljon mediaan? Paitsi informaation kontrolloimisen tähden ja propagandansa takia, jotta he saavat kontrolloitua kommunikaatiota. Sinun tulee olla viisas tämän suhteen, koska he ovat lietsoneet niin paljon pelkoa ihmisiin.”
Tässä on tekemämme aiempi kooste Pastori Chrisin opetuksesta lääketeollisuutta koskien:
Koko pitkä 6.3.2022 Ehtoollis-service löytyy tästä.
Lisää Pastori Chrisin opetuksia löytyy täältä.
Kiitos suunnattomasti hyvästä ja niin totuudenmukaisesta kirjoituksesta 👏🤝👍🙏.