Media valehtelee ja peittelee totuutta – me olemme informaatiosodassa
Median kaksi vuotta rummuttama emävalheisiin perustunut koronavirus pelkopropaganda laitettiin vihdoin vaihtopenkille, kun pelikentälle saatiin lopulta tuotua tarpeeksi kovan luokan vaihtopelaaja jatkamaan tätä niin helposti manipuloitavissa olevan pienen ihmisen pelottelua, manipulointia ja mielenhallintaa. Globalistit jatkavat edelleen globaalien valtapeliensä pelaamista oman käsikirjoituksensa mukaisesti. Kyse on siitä, että ihmisten huomio tahdotaan juuri nyt vain harhauttaa katsomaan tähän näyttämölle tuotuun ja tilattuun sotatilanteeseen. Media maalaa tarkoituksellisesti presidentti Putinista syntipukkia nyt kaikelle mahdolliselle ja ymmärtämättömät ihmiset tarttuvat tähän syöttiin kuin kala ongenkoukkuun.
Huomio halutaan tietenkin viedä pois rokotekuolemista ja vahingoista, joista on tullut jälleen paljon uusia tuoreita tilastotietoja eri puolilta maailmaa. Huomio halutaan pois kansalaisten harjoittamasta omasta vapaustaistelusta Kanadan Freedom Convoy rekkarallissa, joka on levinnyt jo muihinkin maihin ympäri maailmaa. Huomio halutaan pois EU:n digi-ID hankkeesta, jota pyritään nyt ajamaan vauhdilla eteenpäin kaikessa hiljaisuudessa. Ja huomio halutaan pois niin monesta muustakin tärkeästä asiasta.
Hyvät ihmiset, ottakaa itse selvää asioista. Valtamedia valehtelee edelleenkin silmät ja korvat päästään. Valtamedia valehteli koronasta ja valtamedia valehtelee myös tästä sotatilanteesta. Asiat eivät ole todellisuudessa siten, miten valtamedia ne kertoo. Ja jos sinä toimit tämän valtamedian väärennetyn uutisagendan jatkeena ja äänitorvena omassa maailmassasi, silloin olet omaa ymmärtämättömyyttäsi vain mukana auttamassa ja vauhdittamassa tämän globaalin tyrannian sisäänajoa maailman kansakunnissa. Globalistit käyttävät armotta tietämättömyyttäsi hyväkseen ja heillä on jopa termikin tämän kaltaisille ihmisille, joita he kutsuvat varsin osuvasti “hyödyllisiksi idiooteiksi”.
Uuden MV-lehden päätoimittaja Janus Putkonen toimittaa raportteja suoraan paikan päältä kyseiseltä sota-alueelta, joten suosittelemme kuuntelemaan sitä, mitä hän kertoo näistä asioista todellisena silminnäkijänä suoraan tapahtuma paikalta käsin raportoituna: https://mvlehti.net/
Ellet sitten ole jo altistunut liiaksi sille valtamedian lietsomalle propagandalle ja mustamaalaamiselle MV-lehteä ja Janus Putkosta vastaan. Ei voi kuin ihmetellä, kuinka niin monet suomalaiset ovat tulleet niin käsittämättömän sokeiksi ja typeriksi yksinkertaisen totuuden näkemisen ja kuulemisen suhteen tässä valheisiin rakastuneessa psykopaattisen sairaassa maailman menossa.
Globalistien suuresti pelkäämä Pastori Chris paljastaa myös näitä maailman todellisia tapahtumia jatkuvasti LIVE-lähetyksissään. Globalistit ovat jo joutuneet vetäytymään suunnitelmistaan, kuten tapahtui vaikkapa aikoinaan 5G:n kohdalla, kun Pastori Chris paljasti liikaa kaikelle maailmalle globalistien todellisia suunnitelmia: Pastori Chris LIVE-videot
Täältä löytyy Pastori Chrisin lyhempiä kooste videoita.
“Minun kansani (uskovaiset) hukkuvat (oikean) tiedon puutteeseen.” Hoosea 4:6 (KJV)
“Itsevarma hölmö ei edes yritä ymmärtää, koska hän tahtoo vain tuoda oman mielipiteensä ja oman itsensä julki.” Sananlaskut 18:2 (AMPC)
“Kun onnettomuus uhkaa, viisas väistää, tyhmä kulkee kohti ja saa kolhut.” Sananlaskut 27:12
Tuosta Luhanskista olen saanut sellaista tietoa, että siellä olisi huijaukset ja rikollisuus melko yleistä. Sille paikalle oli venäjän (tai ukrainan) kielessä lempinimikin, joka viittasi jonkin sortin huijariin. En hyvin kyseisiä kieliä tunne, joten en muista nimitystä mutta sana oli hyvin lähellä Luhanskin oikeaa nimeä. Samaten olen saanut vihiä paikalliselta, että näillä kapinallisalueiksi nimetyillä Venäjämielisyys ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Haastaisin pikemminkin Putkosen näkemyksen kuin nielisin hänen väitteensä surutta.