Hei arvoisa suomalainen,
Valtamedia puhuu sitä mitä sille syötetään ja lietsoo vain pelkoa ja paniikkia, jotta ihmisiä saadaan paremmin kontrolloitua pelon kautta tekemään ja tahtomaan sitä, mitä sille tullaan myöhemmin sitten“ratkaisuna” tarjoamaan. Pastori Chris on kehoittanut meitä useita kertoja tekemään omaa tutkimustyötä sen suhteen mitä maailmassa todellisuudessa tapahtuu ja mikä on todellinen tilanne omissa kansakunnissamme tällä hetkellä.
Yksi todella pysäyttävä Pastori Chrisin näyttämä video oli se, kun WHO:n toiminnanjohtaja Michael Ryan kertoi aivan jo suorastaan liian eleettömän häpeilemättömästi, että viranomaisten täytyy seuraavaksi tulla ihmisten koteihin ja alkaa tutkimaan perheiden sisällä sitä kuka on saanut tartunnan. Tartunnan saaneet lapset eristetään sitten omista vanhemmistaan yleisen turvallisuuden nimissä jonnekin “in a safe & dignified manner” siis viranomaisten huostaanottamana.
Saatanalliset voimat ja visiot vaikuttavat todella vahvasti näiden maailman hallitusten tiukentuvien otteiden taustalla, kun yksilön itsemääräämisoikeutta pyritään rajoitettamaan radikaalisti käyttämällä tästä koronatilanteesta saatavaa kiireellisyyttä hätäsyynä.
Tiesitkö muuten sitä, että vuonna 2016 päivitetystä Suomen Tartuntatautilaista löytyy myös jo pakkorokotus kohta..!?! 47 § Pakollinen rokotus
Suomen THL näyttää myös olevan todellan vahvasti WHO:n johdolle alisteisena, joten sen takia onkin syytä nyt perehtyä vähän syvällisemmin siihen miten nämä kuviot oikeasti menee ja mihin suuntaan raha & intressit liikkuu näissä kuvioissa. Asioita tutkiessani löysin mielenkiintoisen ja asiallisen videon ihan suomenkielellä, jossa on tutkittu juuri näitä asioita, joten suosittelen katsomaan ja jakamaan tätä faktoihin perustuvaa tietoa myös eteenpäin suomalaisille siitä, että minkälaisessa globaalissa pelissä tässä ollaan mukana yhtenä pienenä pelinappulana, jota siirrellään armottomasti isompien pelurien toimesta, jos emme itse ota hommaa haltuun OIKEAN TIEDON & YMMÄRRYKSEN & RUKOUKSEN KAUTTA…
“Minun kansani tuhoutuu tiedon puutteeseen…” Hoosea 4:6
Pastori Chris on kertonut monien maailman kansakuntien tehneen virheen koronaan liittyen siinä, että heidän hallitukset ovat vain ottaneet maailmalta saneltavat ohjeet (WHO) ihan sokeasti vastaan, ilman että he olisivat tehneet minkäänlaista omaa itsenäistä tutkimustyötä näihin asioihin ja niiden totuuden peräisyyteen liittyen. Tutkitaan siis faktoja ja tehdään omaa tutkimustyötä, joka perustuu faktoihin. Lisätään myös suomalaisten tietoisuutta jakamalla tehokkaasti eteenpäin näitä asioita, mitä valtamedia ei oikein tahdo käsitellä.
TSEKKAA TÄMÄ: Pakkorokotuslaki – Avoin viesti Sanna Marinille: