Tekstitimme suomeksi sen, miten tutkiva journalisti Del Bigtree haastattelee HighWire -ohjelmassa kolmea terveydenhoitoalan ammattilaista, jotka ottivat heti ensimmäisten joukossa COVID-rokotteet todella ikävin seurauksin. Ohjelmassa näytetään myös videoita siitä, miten he kouristelevat ja tärisevät todella ikävän näköisesti, kun rokotteen sivuvaikutukset valtaavat heidän kehot.
Nämä rohkeat naiset kertovat aivan avoimesti todella surulliset tarinansa siitä, miten yksi rokote pilasi heidän koko elämänsä. Aikaisemmin he hoitivat itse toisia hoitajantyössään, mutta nyt he ovat vammautuneet rokotteesta niin pahoin, että ovat itse joutuneet hoidettaviksi.
Nämä kolme naista olivat aina aikaisemmin ottaneet kaikki rokotteet ja olivat rokotteiden esimerkillisiä puolestapuhujia, kunnes vaurioituivat itse pahoin. He ovat myös kokeneet sen, miten lääketiede, viranomaiset ja media ovat kaikki kääntäneet heille selkänsä. Media ei tahdo kertoa heistä ja yhteiskunta kieltäytyy auttamasta. Heillä ei ole enää jäljellä mitään muuta kuin vain ÄÄNI, jonka he tahtovatkin nyt nostaa esiin rohkaisuksi kaikille, jotka luulevat olevansa yksin oireidensa kanssa.
Valitettavasti tämä on vasta esimakua siitä, mitä on tulossa myös meille tänne Suomeen. Oikean tiedon saaminen on kirjaimellisesti nyt elämän ja kuoleman kysymys. Tehdään jokainen se, mitä voidaan ja JAETAAN ROHKEASTI tätä videota ja tietoa eteenpäin. Jakamalla tällaisen videon eteenpäin, sinä voit kirjaimellisesti olla se, joka pelastaa jonkun suomalaisen joutumasta tuohon karmeaan tilaan, missä nämä naiset nyt ovat, kun menivät ottamaan ymmärtämättömyyttään kokeellisen rokotteen.
Tässä on aiemmin tekstittämiämme videoita COVID-rokotteen haittavaikutuksista:
Rokotteiden antajat ovat sotarikollisia
COVID-19-rokotteen haittavaikutukset ovat alkaneet
LATAA VIDEON WHATSAPP-VERSIO
Nyt kun tiedetään että rokotteisiin liittyy riskiä on vastuuvapaus poistettava. Eikä saa enä palauttaa vastuuvapautta.