Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka on julkaissut 25.5.2022 suomennoksen Christiaan W. J. M. Alting von Geusaun artikkelista: Totalitarismi ja epäinhimillistämisen viisi vaihetta. ”Tärkein ja perimmäisin väline, jota totalitaariset liikkeet käyttävät ei-totalitaarisessa yhteiskunnassa, on kansanjoukkojen todellisen kontrollin vakiinnuttaminen voittamalla ne puolelleen propagandan avulla: “Totalitarismin oma voima houkuttelee puoleensa vain roskaväkeä ja eliittiä, mutta suuret ihmismassat on voitettava

Valta Kuuluu Kansalle puolueen puheenjohtaja Ano Turtiainen piti todella hienon puheen puolustaessaan kaikkien meidän suomalaisten perusoikeuksia eduskunnan aloittamassa koronapassin käsittelyssä. Virallisemmalta nimeltään kyse oli hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi tartuntatautilain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta. Kiitokset Ano Turtiaiselle ja koko VKK-puolueelle, että taistelette yötä päivää koko Suomen puolesta siellä kansaamme raatelevien susien keskellä. Tästä löytyy koko puhe

Totalitarismin nousu Suomessa

  Pääministerimme Sanna Marin vastasi vain yhteen kysymykseen, kun MTV3:n uutisankkuri kysyi häneltä kahdeksan kysymystä suorassa lähetyksessä 9.3. Totuutta ei tahdota kertoa asioista ei sitten millään, vaan selitellään aina vaan niitä näitä aiheen vierestä ja myös valehdellaan jo aivan suoraan ja kirkkain silmin ja vieläpä koko kansan edessä. Tästä nousikin heti pari Raamatun paikkaa mieleen:

Kiitos Sami Antinnimelle tämän videon tekemisestä. Tässä Samin omat saate sanat videolle: TÄMÄ on tärkeä katsoa ja levittää, sekä saada ihmiset ymmärtämään mitä nyt on tapahtumassa – ja onneksi tapahtuu nyt positiivistakin. Kahdeksan meppiä on kirjoittanut EMA:aan vaatien mRNA koronarokotteiden lupien poisvetämistä. Perusteluina on niiden laiton lupahakemusprosessi sekä vakavat haittavaikutukset ihmisille. Marcel de Graaffin ja

Suuret kiitokset Sami Antinniemelle tämän tärkeän videon tekstittämisestä. Tässä Antinniemi YouTube-kanavan omat saatesanat videolle: Tämä kannattaa katsoa rauhassa ja ajatuksella sillä elämme aidosti vaarallista aikaa. Mattias Desmett avaa massamuodostumisen (Mass Formation) vaaroja. Mikä ilmiö on, miten se on toistunut historiassa, miten se ilmeni koronapandemiassa ja miksi tilanne voi johtaa teknokraattisen totalitarismiin. Tärkeää on myös Desmettin

Palvotko sinä Saatanaa vai Jumalaa?

Totuus loukkaa myös monia valheessa eläviä kristittyjä Saatananpalvojat palvovat ihan avoimesti Luciferia (paholaista), kun taas koronanpalvojat palvovat Saatanan luomaa pahuuden agendaa, joka on kaikkien näiden koronavalheiden taustalla ilman, että he edes itse ymmärtävät palvovansa todellisuudessa Saatanaa kaikella tällä moraaliposeerauksella, hyvesignaloinnilla ja viranomaistottelevaisuudella. Koronanpalvojat kumartavat ja tottelevat sitä kuvaa, joka heille on nyt pystytetty palvonnan kohteeksi

Ylpeys käy lankeemuksen edellä CIA laski liikkeelle 1960-luvulla tapahtuneen presidentti Kennedyn salamurhan jälkeen tarkoituksellisesti tämän legendaarisen “salaliittoteoriaksi” leimaamisen käsitteen, jotta kaikki virallista narratiivia kyseenalaistavat teoriat saatiin näin leimattua naurettaviksi “salaliittoteorioiksi”. Ihmiskuntaa vihaavien voimien hallitsemat tiedustelupalvelut osaavat kyllä myös kylvää kansalaisiin sopivalla hetkellä varsin taitavasti epäilyksen siemeniä sekä ohjailla ns. “hereillä olevien” kansalaisten keskustelua menemään aivan

Reino Nordin cancelloitiin vaimonsa näkemysten perusteella https://www.seiska.fi/Kotimaa/Yllatyskaanne-Reino-Nordin-jaa-pois-TTKsta-taustalla-kohu-Maria-vaimon-mielipiteista Suomessa aviomies on vastuussa vaimonsa ajatuksista. Ivan Puopolon kolumni: Uskaltakaa ajatella toisin! STOP woke-kulttuuri – Florida ei suvaitse kulttuurimarxismia Koronapassi totalitarismin rinnalla kalpenevat natsitkin Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

Länsi on itse syyllinen Ukrainan konfliktiin Presidentti Putin käsitteli 7.7.2022 pitämässään puheessa lännen demokratioiden järkyttävää rappiotilaa, jossa ne ovat jo luisumassa täydelliseen demokratian vastakohtaan – totalitarismiin, johon kuuluu olennaisena osana sensuuri, median vaientaminen sekä täysin mielivaltainen toiminta toimittajia ja julkisuuden henkilöitä kohtaan. Kuten olemme kaikki nähneet, miten lännen poliitikot ja media ovat lietsoneet aivan armotonta

https://rapsodia.info/?s=totalitarismi https://rapsodia.info/?s=valtio https://rapsodia.info/?s=pelko https://rapsodia.info/?s=kontrolli