“Suomen terveydenhuolto on kriisissä – hoitajista on pulaa. Mitä tekee hallitus? Säätää tartuntatautilakiin pykälän 48 a, joka on estänyt kymmenien tuhansien hoitoalan ammattilaisten työnteon helmikuun 2022 alusta alkaen. Perusteena potilaan suojaaminen koronatartuntavaaralta. Koronainjektioita on otettava useita – ja pakolla – vaikka kyseessä on edelleen vain ehdollisen myyntiluvan saanut valmiste, joka on aiheuttanut ennätysmäärän haittavaikutuksia lyhyenä

Lapsia aivopestään kouluissa Agenda 2030 valheilla Sosiaalinen luottoluokitus on tulossa myös Suomeen Esimakua tulevista älykaupungeista – Kiinan painajainen Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

”Disinformaatio edellyttää totuuden tietämistä. “Totuus” taas syntyy vain vapaassa keskustelussa. Vapaassa keskustelussa puolestaan argumentteja ei kielletä, vaan ne kumotaan paremmilla. Ymmärrän poliitikkojen halun levittää disinformaatiokauhua ympäriinsä. Se on mitä kätevin käsite vaientaa epämiellyttävät ajatukset. Viisas kuitenkin pitää mielessään, että poliitikolle mikään ei maistu paremmin kuin että vastaväitteet ovat valheita.” Täältä löytyy lisää Ivan Puopolosta ja

Tämä on suurin kusetus sitten euroon liittymisen TokenTuben toimitusjohtaja, toimittaja Juha Korhonen julkaisi 12.5.2022 tämän lyhyen videon, jolla hän ottaa kantaa tämän historiallisen Nato-päivän poliittiseen kommunikaatioon. Korhonen poimi videolleen esimerkkejä siitä, miten suomalaiset poliitikot väittävät nyt jo heti tuoreeltaan omissa viesteissään Suomen kansan muka halunneen Natoon. Globalistien korruptoimat selkärangattomat poliitikkomme alkavat siis jo pestä käsiään

Piikeillä huijatut haluavat uskoa median syöttämään uuteen sota-narratiiviin Posi Tv:n päätoimittaja Ilkka Tiainen julkaisi tilannepäivitys videon 28.2.2022 omalla Instagram-tilillään, jolla hän ottaa kantaa tähän Suomen kansan syvissä riveissä vellovaan psykoottiseen Venäjä – Ukraina kuohuntaan. Ilkka toteaa, että monet suomalaiset ovat psykologisessa lukossa, kun suurin osa heistä on nyt huomannut tulleensa piikeillä huijatuiksi. Mutta siitä huolimatta

Koodattu kieli

Elämme parhaillaan aikakautta, jossa valhe kätketään hyveellisten sanojen taakse. Poliitikot, globaalit järjestöt ja median äänitorvet puhuvat meille kieltä, jonka todellista tarkoitusta moni ihminen ei enää ymmärrä. He käyttävät sanoja, jotka kyllä kuulostavat kauniilta, mutta jotka kätkevät taakseen häikäilemättömän vallan, kontrollin ja alistamisen agendan. “Rule of law” (oikeusvaltio)“New world order” (uusi maailmanjärjestys)“Sustainable development” (kestävä kehitys)“Global health

Joe Bidenin Nord Stream 2 uhkaus

Vuonna 2022 Joe Biden uhkasi avoimesti (7.2.2022) “pysäyttää” Nord Stream 2 -maakaasuputken, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Tällä hetkellä molemmat Nord Stream -putket makaavat vaurioituneina Itämeren pohjassa, mutta tämä tapaus on nyt saanut vihdoin uuden käänteen valtamediassa. Italiassa uutisoitiin, että 21.8.2025 on pidätetty ukrainalainen mies, jota epäillään osallisuudesta syksyn 2022 sabotaasiin, joka tuhosi kaasuputket. Räjähdysten aikaan

Kuntapäättäjiksi pyrkivät poliitikot eivät tiedä, mitä tekevät ja mikä pahinta – he uskovat tietävänsä. Komissaarit Sami Antinniemi ja Roni Suhonen kysyivät eri puolueilta, mistä he saavat päätöksentekoonsa tarvittavan tiedon. Yleisimmin vastaus on – virallisista lähteistä. Mutta ne eivät ole oikeassa ja koska media ei tätä kerro, ei poliitikkojen valtaosa siitä tiedä. Suurten puolueiden poliitikot eivät

Kuntapäättäjiksi pyrkivät poliitikot eivät tiedä mitä tekevät ja mikä pahinta – he uskovat tietävänsä. Komissaarit Sami Antinniemi ja Roni Suhonen kysyivät eri puolueilta mistä he saavat päätöksentekoonsa tarvittavan tiedon. Yleisimmin vastaus on – virallisista lähteistä. Mutta ne eivät ole oikeassa ja koska media ei tätä kerro, ei poliitikkojen valtaosa siitä tiedä. Suurten puolueiden poliitikot eivät

“Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan” on täysin valheellinen narratiivi Vuonna 2014 Suomen eduskunnassa puhuttiin vielä totuutta Ukrainan kriisin todellisista alkusyistä. Yhdysvallat ja EU osallistuivat aktiivisesti vuonna 2014 Ukrainan presidentti Viktor Janukovitshin syrjäyttämiseen. Vuonna 2014 Suomen pääministerinä toiminut Alexander Stubb kertoo tällä videolla osasyyksi Ukrainan sisäisen kriisin eskaloitumiselle lainsäädännön, joka rakennettiin venäjänkielisyyttä vastaan Ukrainassa. Vuonna 2022 globalistit alkoivat