Aki Manninen julkaisi Instagram-tilillään 25.10.2021 videon, jolla hän jakaa ajatuksiaan tästä nykyisestä maailman tilanteesta, kun meiltä ollaan nyt viemässä vapautta ja itsemääräämisoikeutta. “Silloin kun itsemääräämisoikeus ollaan viemässä meiltä, niin meidän kuuluu taistella vapautemme puolesta. Kyse ei ole enää rokotteesta. Kyse on nyt siitä, että meiltä ollaan viemässä vapautta. Sananvapaus meillä on jo mennyt sosiaalisessa mediassa

Hiljaa olemalla sinä hyväksyt valtion päätökset Mannisen Aki on avannut jälleen kerran suorasanaisen sanaisen arkkunsa. Ja Akihan sivaltaa kansakuntamme syviä rivejä sellaisilla selkeillä sanoilla, joissa kuuluu aivan selkeän kirkas totuuden ja maalaisjärjen ääni. Aki kyselee nyt erityisesti julkisuuden henkilöiden perään, joilla olisi valtaa vaikuttaa somen kautta tähän Suomen tilanteeseen, että mitä te oikein pelkäätte? Aki

Miehet olkaa miehiä

Antti Launonen avasi sanaisen arkkunsa tällä kertaa miehisyyden hälyttävästä alennustilasta yhteiskunnassamme. Antti antaa myös todella hienosti kiitosta ja kunnioitusta niille suomalaisille miehille, jotka eivät ole tämän pandemian aikana piileskelleet peloissaan omissa poteroissaan, vaan ovat nousseet rohkeasti esiin puolustamaan meidän kaikkien perusoikeuksia. Antin ravisteleva sanoma suomalaisille miehille kiteytyy hyvin tähän: “Sä et ole lammas, sä olet

Aki Manninen sanoo tällä 12.11.2021 kuvatulla videolla sen, mikä on parhaillaan niin monen perhettään rakastavan suomalaisen miehen sydämellä kytemässä. Kunnallisessa terveydenhuollossa edellytettiin Akin tyttäreltä ensin koronatestin tekoa ennen kuin tyttöä päästettäisiin korvatulehduksen takia käymään vastaanotolla. Tässä on tiivistelmää Akin sanomasta tällä videolla: “Tässä koronapaskassa ei ole mitään järkeä. On tullut vastaan muutamia sellaisia tilanteita, joissa

Hallitukset ja teknojätit tuhoavat demokratiamme – Robert F. Kennedy Jr. Meiltä ollaan viemässä vapaus – Aki Manninen Mielipiteenvapaus vaarassa?   Seuraa Rapsodia Uutiskanavaa Telegramissa, niin saat aina nopeasti tiedon uusimmista videoista ja postauksista suoraan puhelimeesi: https://t.me/RapsodiaUutiskanava

Aika viheltää peli poikki

Miten uskovainen ei näe tämän läpi? Sarastus Tapio Hietanen julkaisi tämän rohkean kannanoton 8.1.2022 omalla Facebook-tilillään. Lopusta löytyy Sarastuksen sanoma myös tekstin muodossa. Sarastuksen mitta näyttää tulleen täyteen tästä hulluudesta, kun ihmiset suihkivat Prismassa menemään yhä edelleen vaan ne maskit naamoillaan, vaikka suurin osa on jo ottanut piikit tai sairastanut kyseisen paljon kohutun taudin. Suuret

Aki Mannisella on jälleen tärkeä sanoma suomalaisille: nähkää ja PUHUKAA! Aki kertoo, että hän on saanut pelkästään positiivista palautetta näistä suorista ulostuloistaan. Monet julkisuuden henkilöt ja myös aivan tavallisetkin ihmiset pelkäävät nyt puhua ääneen näistä yhteiskunnallisen tilanteemme räikeistä epäkohdista, koska uskovat siitä seuraavan heille negatiivista palautetta. Totuus asiassa on kuitenkin se, ainakin suuremmassa mittakaavassa, että