
HÄN OLI SINUN EDUSTAJANA
Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan (2. Korinttolaiskirje 5:18-19).
Pelastuksemme edellytti ainoastaan yhtä uhria, Jeesuksen Kristuksen uhria ristillä. Apostolien teot 13:38-39 sanoo: “Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.” Tämä on niin ihmeellistä. Jokainen, joka uskoo Jeesukseen, on vanhurskautettu kaikesta siitä, mistä he eivät voineet tulla vanhurskautetuksi Mooseksen lain kautta.
Jeesus otti sinun paikkasi Hänen kuolemassaan. Kun Hän kuoli ristillä, sinä kuolit sillä samalla ristillä, koska Hän toimi sinun edustajana Jumalan edessä. Hän teki sen koko maailman puolesta. Jos Hän oli sinun edustajana ristillä, silloin Hän oli sinun edustajana myös siinä, kun Hänet haudattiin. Se tarkoittaa, että sinut haudattiin, kun Jeesus haudattiin. Koko syntisten maailma haudattiin Hänen kanssaan, koska Hän oli meidän edustajamme.
Jesajan kirja 53:6 sanoo: “Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.” Ja nyt tämä Jeesus, koska Hän oli meidän edustajana ristillä kuollessaan ja haudassa, ja kun Jumala sitten herätti Hänet ylös kuolleista, meidät herätettiin myös yhdessä Hänen kanssaan. Näin ollen kaikki – kansallisuudesta, rodusta tai uskonnosta riippumatta – ovat herätetyt yhdessä Jeesuksen kanssa.
Joten, jos luet tätä tänään ja et ole vielä uudestisyntynyt, siirry nyt tämän kirjan sivulle 68 ja rukoile siellä oleva pelastusrukous. Ota vastaan pelastus, jonka Jeesus saavutti sinua varten kuolemallaan, hautaamisellaan ja ylösnousemuksellaan. Hän maksoi hinnan sinun synneistäsi, ja nyt, Jumala ei lue syntejäsi enää sinua vastaan. Halleluja!
TUNNUSTUS
“Rakas Isä, tahdon kiittää sinua Jeesuksen sijaisuhrikuolemasta, jossa Hän toimi minun edustajana kuolemassaan, hautaamisessaan ja ylösnousemuksessaan. Hänen kauttaan olen tullut vanhurskautetuksi kaikesta ja minut on tehty vanhurskaaksi. Minä vaellan tästä totuudesta tietoisena, tietäen sen, että minkäänlaisia syytteitä ei tulla lukemaan minua vastaan. Olen vapaa synnistä, syyllisyydestä ja tuomiosta. Halleluja!”
LISÄOPISKELUA VARTEN:
Roomalaiskirje 4:23-25 ESV; Johannes 1:29; 2. Korinttolaiskirje 5:21
1 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
1. Johannes 2:15-3:1-10 & Hesekiel 45-46
2 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
Johannes 16:23-33 & 2. Aikakirja 3-4