
RAJOITTAMATON AUKTORITEETTI
Ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa (Johannes 14:13).
Sille, mitä me voimme tehdä Jeesuksen Nimessä, ei ole olemassa rajoja. Meidän potentiaalimme, kykymme, voimamme, viisautemme, herruutemme ja valtamme ovat äärettömiä, koska me edustamme Häntä. Me elämme Hänen Nimessään. Me voimme tehdä kaiken ja mitä tahansa Hänen Nimessään. Tämän takia sinun täytyy olla rohkea, kestävä ja päättää, ettet koskaan toimi kuin uhri, koska Kristuksessa sinä olet enemmän kuin voittaja.
Luetaan uudelleen, mitä Herra Jeesus sanoi avausjakeessamme: “Ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa.” Ainoastaan Jeesuksen Nimessä on rajoittamaton auktoriteetti: voima, joka muuttaa toivottomia tilanteita ja tekee kaiken mahdolliseksi. Mikä nimi!
Ei ihme, että Raamattu sanoo: “Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: “Jeesus Kristus on Herra” (Filippiläiskirje 2:9-11). Ja sitten Markuksen evankeliumissa 16:17-18 Herra Itse sanoi: “Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.”
Tämä on niin upeaa, koska tämä tarkoittaa, että sillä ei ole väliä, minkälainen tilanne on kyseessä. Sinä voit saada ihmeen, todistuksen, Hänen Nimessään. Nyt voit ymmärtää, miksi Pietari pystyi osoittamaan niin rohkeasti sanansa jaloistaan rammalle miehelle ja käskemään häntä nousemaan ylös Jeesuksen Nimessä, ja näin rammat jalat vastaanottivat voiman (lue Apostolien teot 3:1-8).
Paholainen ei pystynyt pysäyttämään sitä. Tämä mies nousi ylös ja käveli. Miten? Jeesuksen Nimessä! Tämä Nimi on yli kaikkien muiden nimien ja tässä Nimessä on auktoriteetti kaiken ylitse. Siksi sinun tulee hallita ja harjoittaa hallintavaltaa tässä maailmassa. Ylistys Jumalalle!
RUKOUS
“Rakas Isä, minä kiitän sinua Jeesuksen Nimessä olevasta voimasta, jonka kautta minä hallitsen ja harjoitan hallintavaltaa tässä maailmassa. Hänen Nimessään, minä ajan ulos paholaisia, parannan sairaat ja vaellan voitossa. Mikään ei ole minulle mahdotonta, sillä minä toimin tämän ihmeellisen Nimen auktoriteetilla. Kiitos tästä etuoikeudesta saada käyttää Jeesuksen Nimeä ja elää voitokkaasti tänään. Aamen.”
LISÄOPISKELUA VARTEN:
Apostolien teot 3:1-8; Markus 16:17; Filippiläiskirje 2:9-11 MSG
1 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
Roomalaiskirje 16:1-27 & Psalmit 102-103
2 VUODEN RAAMATUNLUKU-SUUNNITELMA
Luukas 16:13-18 & Ruut 3-4